Joka päivä kohdatessamme toisten tunteita valitsemme: laimennammeko vai voimistammeko niitä. Jos joku juhlii onnistumistaan, sanommeko: ”Minäkin tein viime viikolla saman” vai: ”Aivan mahtavaa, olet ollut tosi ahkera.” Samalla tavalla asiakastyössä valitsen päivittäin, vahvistanko vai laimennanko asiakkaan tunnereaktiota ja sillä vaikutan oleellisesti tilanteen käsittelyyn. Omalla kohdallani oli käänteentekevää oppia ymmärtämään Audi-kuskia.
Kategoria: työelämä
Miten voisin auttaa hyvää työntekijää selviytymään tehtävissään, kysyi eräs työnantaja. Hänen työntekijällään oli synnynnäinen näkemisen ongelma, joka oli vaikeutunut. Työnantaja oli miettinyt pitkään, miten auttaa työntekijäänsä. Työolosuhteiden järjestelytuki on toimiva apu tällaisissa tilanteissa. Se on valitettavasti edelleen työnantajille melko tuntematon tukimuoto. Omassa työssäni olen huomannut, että tälle tuelle on tarvetta ja mikä parasta: se myös toimii hyvin.
Olin 20 vuotta sitten tiukassa paikassa. Pitkä työsuhde johdon sihteerinä päättyi irtisanomiseen. Jäin ensimmäistä kertaa elämässäni työttömäksi ja ilmoittauduin TE-toimistoon. Kaikki oli uutta: Miten aloittaa työnhaku? Osaanko ja mitä työtä hakisin? Mikä ihmeen CV? Mukava virkailija kertoi palveluista, mutta ne eivät tuntuneet tuolloin tarpeellisilta. Nyt, kun on uraa TE-toimistossa 20 vuotta takana, tiedän että olisi kannattanut tarttua virkailijan ehdotuksiin. Eikä jäädä yksin ihmettelemään tilannetta!
Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston yksi viidestä strategisesta painopistealueesta niin henkilö- kuin yritysasiakkaillemmekin on: Kohtaamisen taito ja loistava palvelukokemus. Tarjoamme asiakkaalle toimivia ratkaisuja jokaisessa asiakaskohtaamisessa ja arvostamme jokaista asiakkaan antamaa palautetta. Hyödynnämme palautetta toimintamme kehittämisessä.
Loppukeväästä se tulee: uusi asiakaspalvelumalli. Sen myötä moni asia muuttuu sekä työnhakijoiden että TE-toimiston asiantuntijoiden näkökulmasta – mutta parempaan suuntaan. Uudistuksen keskiössä on asiakas ja hänelle halutaan tarjota yksilöllisempää palvelua heti työttömyyden alusta lähtien. Haluamme kulkea asiakkaan rinnalla työnhaussa, pohtia yhdessä yksilöllisiä tavoitteita ja ohjata häntä kohti työtä räätälöityjen palvelujen avulla.
Hain sairaanhoitajaopistoon aikana, jolloin sairaanhoitajan ammatti oli hyvin haluttu. Tuolloin oli vuosi 1977, ja valmistuin ylioppilaaksi. Valitsin sairaanhoitajaopiston, koska tuolloin minun ei tarvinnut päntätä pääsykokeisiin, vaan opiskelijavalinnat tehtiin opintomenestyksen ja soveltuvuuskokeiden perusteella. Kutsumus hoitotyöhön ei ollut lähtökohtani vaan ennemminkin ajauduin alalle. Olen löytänyt soteurallani jatkuvasti uusia haasteita ja mahdollisuuksia kehittyä.
Sote-alaa leimaa huutava työntekijäpula. Yli 90 % alan organisaatioista ilmoittaa vaikeuksista työvoiman saamisessa. Palkkaus sekä työolot ovat merkittävässä asemassa alan houkuttelevuuden palauttamisessa. Samalla on hyvä muistaa, että myytti hoitotyöstä kutsumuksena on menneisyyttä. Moni haluaa hakeutua alalle, jolla riittää työtä ja kuukausittainen palkka on turvattu. Tässä on sotealan mahdollisuus. Ala sopii kaikille, jotka tykkäävät työskennellä ihmisten parissa.
Unelmani ei ole enää olla maailmankuulu artisti tai astronautti, mutta minulle on yhä tärkeää vaikuttaa ja oppia uutta. Matka seikkailunnälkäisestä sosionomista ja joogahipistä tähän hetkeen on sisältänyt kaikki sateenkaaren värit erikoistehosteilla ja glitterillä. Uteliaisuus ja uskallus hypätä tuntemattomaan kuljetti minut lukuisien risteyksien läpi lopulta TE-toimistoon asiantuntijaksi.
Olen ollut mestari säheltämään ja säätämään aikataulujen kanssa. Parhaimmillaan minulla on ollut käytössä samaan aikaan viisi fyysistä kalenteria, muutama kännykkäkalenteri sekä pari outlook-kalenteria. Plus kaikki applikaatioiden omat kalenterit. Kerron muutaman vinkin, kuinka sain ajankäyttöni haltuun. Ehkä joku näistä toimii myös sinulle?
Ihmiset tekevät hyvää työtä, kun heille antaa siihen mahdollisuuden. Ja kukapa muu olisikaan oman työnsä paras asiantuntija, jos ei työntekijä itse. Siksi yhdessä ohjautuva tiimi voi saada aikaan jotain, mihin ylhäältä manageroitu ryhmä ei helposti pysty. Pitkälle pääsee, kun antaa mahdollisuuden, tukee onnistumisessa ja luottaa. Liityin muutama kuukausi sitten yhdessä ohjautuvaan tiimiin ja nyt kerron, mitä kohtasin.