Jos aina odottaisimme itseltämme täydellisyyttä, paljon vaikuttavaa työtä jäisi kokonaan tekemättä,” kiteytti IMAGO-hankkeen koordinaattori Marjo-Riikka Utriainen Imagon kehittämispäivien alkuun. Ajatus näkyy myös hyvin meemissä, (myöhemmin alla) joka kuvastaa sitä, miten joskus visiota pitää yksinkertaistaa, jotta siitä saa ymmärrettävän ja yrityksiä kiinnostavan palvelutuotteen. Ja tässä työnantajakuvaa ja rekrytointiosaamista parantava IMAGO-hanke on onnistunut harvinaisen hyvin jo nyt, vaikka hankeaikaakin on vielä reilusti jäljellä. Parhaillaan työstetään uudistettuja palveluita, jotka kulkevat työnimellä IMAGO 2.0.
Kategoria: työnantajat
Muistan aivan ravintolakoulun alkuajoista lähtien, että jokainen opettaja suositteli vaihtamaan työpaikkaa vähintään parin vuoden välein uran alkuvaiheessa, jotta pääsee näkemään paljon erilaisia tapoja työskennellä sekä erilaisia keittiöitä. Minua tämä tie kuljetti ympäri Helsinkiä, Göteborgiin ja Tukholmaan. Tapasin paljon erilaisia ihmisiä ja pääsin näkemään ja kokemaan paljon; olin yksin töissä, kun silloinen Tasavallan Presidentti tuli iltapalalle adjutantteineen. Toisen kerran jouduin hovimestarin kanssa esittämään suruvalitteluja omaisille, kun asiakas menehtyi sydänkohtaukseen rapujuhlissa. Jokainen päivä oli erilainen. Hyvässä ja pahassa. Yhtäkään en vaihtaisi pois.
Kuinka monesta toimialasta voi sanoa sen olevan mukana elämämme kaikissa käänteissä? Kaupan ala on ainakin yksi niistä. Arkisia kohtaamisia, merkityksellisiä keskusteluja ja lukuisia työmahdollisuuksia. Alan mahdollisuudet ovat lähes rajattomat, eivätkä ne keskity vain suoraan asiakaspalveluun. Itse aloitin työt kaupassa 15-vuotiaana ja edelleenkin teen työtä alan parissa. Nyt autan kaupan alan ihmisiä löytämään töitä. Kokemuksesta tiedän, että työ tällä alalla on todella palkitsevaa.
Yrittäjäksi ei aina tarvitse ryhtyä perustamalla kokonaan uutta. Tuhannet toimivat yritykset etsivät jatkajaa liiketoiminnalleen ja lähivuosina määrä vain kasvaa. Omistajanvaihdos on hyvä mahdollisuus toteuttaa oma unelma yrittäjyydestä. Tärkeintä on motivaatio ja osaaminen yrittäjänä toimimiseen. Halu yrittäjyyteen täytyy lähteä ihmisestä itsestään, mutta osaamista voi kehittää vaikkapa TE-toimiston yrittäjäkursseilla.
Rokkari Tumppi Varosen uratarinasta kertova Podcast nousi äänestäjien suosikiksi kesäkisassa. Kiitokset kaikille osallistujille ja onnea minikauttimien voittajille.
Ravintola-alalla työllistymisen tärkein työkalu ei välttämättä ole huippu-CV tai viimeisen päälle hiottu LinkedIn-profiili. Toki näitäkin tarvitaan mitä korkeamman tason paikoista on kyse. Kentällä tärkeämpiä tekijöitä ovat kuitenkin suhteet, alkaen hyvin hoidetuista työssäoppimisista ja kesätöistä. Parhaillaan moni aloittaa ensimmäistä kesätyötään. Kannattaa pitää mielessä, että vaikka työ saattaa nyt tuntua vähäpätöiseltä, voi tämä ensimmäinen kesä osoittaa merkityksensä vuosien tai vuosikymmenten päästä. Reilun kahdenkymmenen vuoden ravintolaurani aikana työllistyin aina enemmän tai vähemmän suhteiden avulla.
Osaavan työvoiman saatavuus on noussut monen yrityksen menestyksen ja kasvun esteeksi. Joskus ratkaisuksi ehdotetaan palkkojen nostamista. Toiset taas haluaisivat patistella työttömiä hakemaan aktiivisemmin. Jos yritys haluaa menestyä kilpailussa osaajista, valtiksi nousee työnantajakuva. TE-toimiston maksuton Imago-ohjelma auttaa pk-yrityksiä juuri tässä eli työnantajakuvan hiomisessa ja johtamisen kehittämisessä.
TV:stä TE-toimistoon
Moni ei tule ajatelleeksi, että TE-toimistoissa työskentelee suuri joukko eri alojen ammattilaisia, joilla on pitkä kokemus työelämästä muista tehtävistä. Itselläni on takana pitkä ura toimittajana. Kun on monta vuosikymmentä haastatellut ihmisiä työkseen, tuntuivat työnhakijoiden haastattelut luontevalta aloittaessani TE-toimistossa neljä vuotta sitten. Toimittajana olin myös tottunut ottamaan asioista selvää – ja tarvittaessa kysymään: Miksi?
Tällä hetkellä journalismilla ja monella medialla menee hyvin. Maailman viime vuosien tapahtumien myötä kiinnostus sekä tarve ajankohtaiseen ja luotettavaan tietoon on kasvanut Suomessakin. Tiedonvälitykseen tarvitaan journalisteja ja muita media-alan ammattilaisia, kun maailmanlaajuinen pandemia levisi tai sota Euroopassa alkoi.
Palkkatuki on yksi merkittävimmistä palveluista, joita TE-toimistot ja työllisyyden kuntakokeilut tarjoavat. Tuki on kuitenkin monille mysteeri, joten siihen myös suhtaudutaan varauksella. Palkkatuki tarkoittaa pähkinänkuoressa sitä, että osa uuden työntekijän palkkakustannuksista korvataan työnantajalle. Lähtökohtana tuen myöntämiselle on aina työntekijän tilanne ja tarpeet.