Kirjoittaja: Tarja Kivimäki, yritysyhteistyön asiantuntija, Uudenmaan TE-toimisto
Aloitin TV-urani 30 vuotta sitten Paikallistelevisiossa (Neloskanavan edeltäjä). Olin aiemmin työskennellyt vuosia ilmaisjakelulehdessä, metsäteollisuusyrityksen henkilöstölehdessä, UP-uutispalvelussa ja Radio Ykkösessä.
Pääsin tekemään pääkaupunkiseudun päivittäismakasiinia nimeltään Betoniviidakko. Ohjelma näkyi rajoitetulla alueella kaapelitalouksissa.
Sain töitä kysymällä. Olin huomannut, että se oli toimiva tapa työllistyä. Eli soittaa, kertoa hakevansa töitä ja kehua sopivasti osaamistaan.
Kysymällä töihin
Suurin osa työhistoriaani on muodostunut kysymällä saadusta työstä. Kuten aiemmin radiossa, sain tv-työtä hakiessanikin puoli päivää aikaa näyttää, pystynkö tekemään lyhyen tv-uutissähkeen parissa tunnissa.
Suoriuduin tehtävästä kunnialla ja sain hommia seuraavaksi päiväksi. Aluksi työskentelin tv-töissä kolmen päivää viikossa -sopimuksella ja kaksi päivää tein radiohommia. Kevätkaudella tein tv-työtä viitenä päivänä viikossa ja sitten ohjelman taru päättyi.
Tulikin hypättyä heti syvään päätyyn. Toimitimme kahden naisen voimin lähetyksen joka arkipäivä. Tiimissä oli myös leikkaaja sekä aluksi kaksi, myöhemmin yksi kuvaaja. Ideoimme jutut ja etsimme haastateltavat, sovimme pika-aikataululla haastattelut ja sitten kuvaukset ja lopuksi editointi.
Välillä teimme studiokeskusteluja. TV-lamppujen loisteessa, kameroiden keskellä tahtoi kieltämättä jäykistyä, kun joutui kylmiltään moiseen. Syömään ei työpäivinä ehtinyt. Usein meni niin tiukoille, että ohjelma oli valmis juuri ennen lähetysaikaa. Kotona oli kaksi pientä lasta – ei puhettakaan, että olisin voinut jäädä päiväksikään pois töistä. Onneksi he eivät juuri sairastaneet.
Seuraava etappi oli nyt jo edesmennyt tuotantoyhtiö PressVisio. Tein välissä kesätoimittajana juttuja A-studioon. Tälläkin kertaa aloitin freenä, sitten minut palkattiin vakituiseksi toimitussihteeriksi uuteen terveysohjelmaan MTV3:lle. Tuottajat hankkivat tietysti sponsorit ohjelmalle ja ajoivat juttuideansa läpi. Teimme ohjelmaa kimpassa toisen yhtä pienen tuotantoyhtiön kanssa.
Kiirettä pukkasi näissäkin hommissa. Olin pitkään viikoittaisen makasiiniohjelman ainoa toimitussihteeri/toimittaja. Minun täytyi ideoida ja toteuttaa eli ”täyttää” viikoittaiset lähetykset kiinnostavalla sisällöllä.
Keksin aiheet, jututin asiantuntijoita, lääkäreitä ja potilaita. Jos en ollut kuvauksissa, istuin editissä. Mutta työ oli luovaa, itsenäistä ja mieluisaa. Vaikka minulla on yhteiskuntatieteellinen koulutus, ajauduin hyvinvoinnin, terveyden ja lääketieteen toimittajaksi. Opin joka päivä uutta.
Muutaman vuoden jälkeen tuotantoyhtiöllä alkoi mennä heikommin. Ala on edelleen erittäin suhdanneherkkä ja kilpailtu. Meiltä ei enää tilattu ohjelmia, vaikka toimitusjohtaja ja minä tehtailimme ahkerasti toinen toistaan parempia ideoita.
Havaitsimme, että kanavat tilasivat yhä enemmän isommilta ja tunnetuilta tuotantoyhtiöiltä, vaikka tuotantoihimme oli oltu tyytyväisiä eikä hintakaan ollut esteenä.
Toimistosihteeri jouduttiin irtisanomaan ja jäimme kaksin. Firma muutti Kruunuhaan mukavista tiloista huomattavasti vaatimattomimpiin. Vedin johtopäätökset ja irtisanouduin.
Ylen vuodet
Olin jo kysellyt työmahdollisuuksia Ylestä ja päässyt aloittamaan Aamu-tv:ssä tuntipalkkalaisena. Työvuorot alkoivat aamulla kello 3 tai 3.30.
Olen iltavirkku, mutta hyvinpä tuo aamuherääminenkin luonnistui, kun oli pakko. En töiden jälkeen koskaan malttanut mennä päiväunille, kun oli mukava nauttia vapaasta päivästä! Kotona oli silloin toisella luokalla oleva tytär.
Olisin mieluusti jatkanut Aamu-tv:ssä, ja olin huomattavasti kokeneempi kuin moni nuorempi kollega. Tästä huolimatta vakituinen toimittajan pesti jäi haaveeksi, vaikka niitä oli haussa useampia. Kaikki valitut olivat minua reilusti nuorempia. Ikäsyrjintä alalla ei ole tuntematon ilmiö tänäkään päivänä.
Seuraavaksi keksin kysyä, olisiko terveys/lääketiedetoimittajalle käyttöä Ylen Tiedeohjelmissa, jotka 2000-luvun alussa näkyivät taannoisella Teema-kanavalla. Sain aloittaa freenä, sittemmin määräaikaisena. Tein muun muassa reportaasisarjaa Tutkittu juttu. Se perehtyi lääketieteen ihmeellisyyksiin ja meillä oli ohjelmassa studiokeskusteluja lääketieteen asiantuntijoitten kanssa.
Tein ohjelmia esimerkiksi vanhusten liikalääkityksestä, medikalisaatiosta, syöpähoidoista, seulontojen tarpeellisuudesta, alkoholin sikiövaikutuksista.
Kuuden vuoden jälkeen sain yllättäen ja pettymyksekseni kuulla, että määräaikaisuuttani ei voidakaan vakinaistaa. Oli tullut määräys, että määräaikaisuuksia ei saa vakinaistaa, säästösyistä. Varasin päivän itkemiseen ja itsesääliin, mutta sitten pitikin alkaa työnhaku. Työttömänä ei olisi varaa olla, olin juuri eroamassa ja ostanut uuden asunnon.
Järjestömaailmasta viestintäyrittäjäksi
Seuraavaksi löysin itseni Kuuloliiton viestintäpäällikkönä. Tätä paikkaa hain virallisesti. Töitä oli varastoitu uudelle viestintävastaavalle riittävästi. Koska olin tähän saakka ollut toimittaja, oli osa tehtävistä täysin uusia, samoin järjestömaailma.
Viestintäpäällikkönä olin mukana liiton johtoryhmässä ja nelihenkisen tiimin esihenkilönä. Tuona viiden vuoden aikana liitto otti viestinnällisesti aimo askeleen kohti nykyaikaa. Välillä minun piti puolustaa näkemyksiäni ponnekkaamminkin – esimieheni tokaisikin kerran, että tuo Tarja on kova luu.
Uudistustahti oli jopa omasta mielestäni hengästyttävä. Liiton nimi muuttui, ja teimme täysin uudenlaisia kuulonsuojauskampanjoita videoineen.
Toimitin järjestön historiikkivideon, joka limittyi Suomen historiaan. Pelkkä materiaalin keruu Kansallisarkistossa ja vanhoista kuvanauhoista oli aikaa vaativa prosessi. Samalla täytyi tietysti hoitaa vastuullani olevat viestintä- ja esimiestehtävät.
Järjestömaailmasta aloin kaivata taas toimittajan töihin. Pohdin, että pitkää oppimäärääni terveydestä olisi kiva jotenkin hyödyntää. Ja oppia taas uutta. Kävin Naisyrittäjien ja verottajan parilla iltakurssilla oppimassa yrittämisen perusteet. Irtisanouduin, hain starttirahaa TE-toimistosta ja perustin oman toiminimen.
Olin tutustunut av-alan tuotantoyhtiön omistajaan, joka kertoi olevansa kiinnostunut työllistämään minut Helsingin päässä videotuotannossa. Pahaksi onneksi juuri silloin iski lama, ja av-tuotantojen tilaukset loppuivat kuin seinään.
No, sitten päätin lennosta ryhtyä pitkän tauon jälkeen taas kirjoittavaksi toimittajaksi. Ala oli jo 2015 hyvin kilpailtu, kun ihmiset siirtyivät digitaaliseen mediaan ja printtilehdet menettivät tilaajiaan. Lehtitalot irtisanoivat toimittajiaan. Hyviä freelancereita oli siis paljon tarjolla.
Onnistuin kuitenkin myymään juttuideoitani ensin Kirkko ja kaupunki -lehdelle, sitten muun muassa Iltalehteen, Sydänliitolle, Helsingin kaupungille, Kelan lehteen ja Lääkäriportaaliin. Toisaalta – yrittäjän on pakko onnistua, tai sitten lopettaa bisnes. Ja töitten on oltava niin hyviä, että saa töitä jatkossakin.
Kouluttauduin myös kuntosaliohjaajaksi ja ravintovalmentajaksi ajatellen, että ne tukevat bisnestäni. Näistä poiki muutamia hyvinvointikoulutuksia ja luentoja sekä säännöllisiä liikunnanohjauksia.
TE-toimisto työllisti
Terveystoimittaja-yrittäjänä tein töitä viisi vuotta. Lopetin 2017. Hain ja pääsin TE-toimiston rekrykoulutukseen kaupalliseksi tuottajaksi. Se edellytti yritystoiminnan lopettamista. Tiukoissa paikoissa tai vajaatyöllistettynäkään yrittäjällä ei ollut oikeutta työttömyysetuuteen ja kun säästöjä ei päässyt syntymään, loma-ajat olivat haasteellisia.
Huomasin, että ikä nousi ylittämättömäksi esteeksi työn saannissa media-alalla. Entisenä yrittäjänä jouduin peruspäivärahalle – tiukkaa teki asuntovelkaisena yksineläjänä!
Yrittäjyydestä syntyi idea hakeutua TE-toimiston yrityspalveluihin. Hakiessani Espoon Työnvälitys- ja yrityspalveluihin oletin, että saan palvella myös yrityksiä. Erehdyin, mutta pieneksi ihmeekseni viihdyin myös asiakaspalvelussa.
Tehtävänä oli aluksi tehdä asiakkaille määräaikaishaastatteluja ja auttaa heitä työllistymään. Haastatteluja olin toimittajana tehnyt vuosikymmenet, joten ihmisten lähestyminen ja heidän kanssaan keskusteleminen oli luontevaa ja mieluista. Muutaman vuoden määräaikaisuuksien jälkeen pääsin palvelemaan yrittäjiä.
Olen ollut useampaan otteeseen TE-toimistossa työnhakijana. Työsuhteitten epävarmuus ja pätkittäisyys on media-alalle tyypillistä edelleenkin. Onneksi aiemmin toimittajana sain työttömyysjaksoilla keikkatöitä sekä kohtuullista ansiosidonnaista työttömyyskorvausta Journalistiliitosta.
Pätkätyöt ja epävarmuus tulevaisuudesta ovat tuttuja. Uudessa työssäni tämä auttoi ymmärtämään asiakkaitten asemaa. Samoin pienyrittäjien, joiden muutoinkin epävarma toimeentulo tyssähti monilla kuin seinään koronaepidemian alettua.
Ilokseni sain vastuutoimialakseni itselleni rakkaan ja tutun: generalisti-, kulttuuri- ja media-alan. Nyt olen normityön lisäksi osallistunut av- ja tapahtuma-alan virtuaalimessujen järjestämisen.
Erityisen mieluisaa on päästä haastattelemaan tv-alan kokeneita ammattilaisia!
Blogi on osa media-, av- ja tapahtuma-alan rekrymessuja.
Tästä voit tsekata ohjelman: https://teemastatoimeen.fi/