Saman taivaan alla – Erilaisuuden arvostamisesta ratkaisu työmarkkinoiden rasismiin 

Kirjoittaja: Aino Karhu, asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto

Tiimipalaveri Teamsissa keskiviikko 02.08.2023 kello 8.48. Kollegani kertoo asiakkaansa avautuneen hänelle, kuinka usea eri työnantaja on ollut kiinnostunut palkkaamaan asiakkaan, kunnes nähtyään työhakemuksessa asiakkaan nimen on katkaissut kaiken yhteydenpidon. Asiakasta turhauttaa potentiaalisten työsuhteiden vesittyminen ennakkoluuloihin.

Rasismi. Sana, joka jo itsessään ilman minkäänlaista kontekstia herättää suuria tunteita ja monenlaisia mielipiteitä. Teema on ollut paljon esillä mediassa ja yleisessä keskustelussa etenkin hiljattain tapahtuneiden poliittisten muutosten myötä, mutta aihepiirinä se on hyvin tuttu jo entuudestaan TE-toimiston virkailijoille.

Ennakkoluulot, muukalaispelko ja joskus räikeäkin rasismi työyhteisöissä ja työmarkkinoilla asettavat työllemme monenlaisia haasteita.

Mistä johtuu, että Karhujen, Virtasten ja Mannisten rinnalla Khanit, Hagertit, Sousat ja Diallot herättävät osassa työnantajista välitöntä epäluottamusta?

Rasismi työmarkkinoilla tai muuallakaan ei mahdu ymmärrykseeni. Lyhyen matematiikan oppimäärälläni lasken, että: osaava työtä etsivä työntekijä + sopiva avoin työpaikka = työsopimuksen syntyminen + tyytyväinen työnantaja.

Yhtälö katoaa oman ymmärrykseni ulottumattomiin, jos siihen lisätään tarpeettomia x ja y tekijöitä, kuten syntyperä, sukupuoli tai ihonväri. Mistä johtuu, että Karhujen, Virtasten ja Mannisten rinnalla Khanit, Hagertit, Sousat ja Diallot herättävät osassa työnantajista välitöntä epäluottamusta?

Samassa kokouksessa toinen tiimiläinen kertoo asiakkaastaan, joka romanivähemmistöön kuuluvana oli kärsinyt ennakkoluuloista siihen asti, kunnes vaihtoi sukunimensä.

Tiimiläinen kertoo, ettei asiakkaan yhteisö ollut nimenvaihdosta iloinen, mutta asiakas ei ollut tilanteessaan nähnyt muita vaihtoehtoja. Tilanne ei ole ainutlaatuinen; usea romanitaustainen suomalainen on mediassa hiljattain kertonut joutuneensa vaihtamaan sukunimeä työllistyäkseen.

Nimen vaihtamisella oli ollut välitön ja näkyvä vaikutus henkilön työllistymiseen. Esimerkki todistaa, että ennakkoluuloista eivät kärsi vain maahamme muuttavat, vaan myös maassamme jo asuvat syntyperäiset suomalaiset, vähemmistöjen edustajat.

Vuosina 2016–2017 Koneen säätiön rahoittaman tutkimuksen osana sosiologian tutkija Akhlaq Ahmad lähetti 5000 työhakemusta: 1000 englantilaistaustaisen, 1000 suomalaistaustaisen, 1000 irakilaistaustaisen, 1000 somalitaustaisen ja 1000 venäläistaustaisen fiktiivisen henkilön profiililla. Profiileissa ei ollut muuta eroa kuin henkilön nimi.

Suomalaistaustaisella nimellä haastattelukutsuja kertyi eniten: 390 kappaletta, kun taas irakilaisella nimellä vain 134, ja somalinimellä vieläkin vähemmän eli 99.

Ilmiö voi osalle suomalaisista olla näkymätön, mutta ongelma on todellinen, enkä minä varmasti ole oikea henkilö ratkaisemaan rasismin aiheuttamia haasteita työmarkkinoilla. Silti on mielestäni merkittävää, että jo muutaman vuoden TE-toimistossa työskenneltyäni Ahmadin tutkimustulosten mukaisesti voin varmaksi todistaa haasteiden ja rasismin olemassaolon sekä niiden jatkuvan vaikutuksen ihmisten työllistymiseen.

Kotona pelätään muutosta, mutta ulkomaille kannustetaan

Mediassa puhutaan usein nuorten kansainvälistymisestä. Poliitikot sekä muut yhteiskunnalliset vaikuttajat kannustavat rinta rinnan nuoria lähtemään vaihto-oppilaiksi maailmalle, koska Suomi tarvitsee tulevaisuuden osaajia alati kansainvälistyvällä maapallollamme.

Tarve osaamiselle tunnistetaan, ja suomalaisia nuoria pusketaan ulkomaille oppimaan, mutta Suomeen ulkomailta tulevia vierastetaan ja heidän osaamistaan vähätellään. 

Meiltäkin on lähdetty maailmalle. Tuhansia ihmisiä muutti Suomesta jo viime vuosisadan alkupuolella etenkin Ruotsiin ja Pohjois-Amerikkaan.

Työn perässä muuttaminen on ollutkin tavallista jo pitkään, ja suomalaisen muuttaessa ulkomaille valinta nähdään ahkeruuden ja yritteliäisyyden merkkinä.

Merkillisesti taas maahanmuuttajien tullessa Suomeen heitä syytetään helpon elämän etsimisestä ja hyvinvointiyhteiskunnan hyväksikäyttämisestä.

Paljon on kiinni asenteesta. Jos asenteemme on, että maahanmuuttajat tulevat lorvimaan, eikä heitä kiinnosta Suomi tai suomalaisuus muuten kuin välineenä, emme tutustu maahan muuttaneisiin kollegoihin tai opi tuntemaan heidän erilaisuuttaan. Erilaisuus pysyy asenteissamme vieraana ja negatiivisena, eivätkä kollegat puolestaan integroidu yhteiskuntaan.

Perjantai 04.08.2023, kello 08.12, Ylen aamuohjelma. Asiantuntijat puhuvat maahanmuutosta ja työntekijäpulasta, jota monilla aloilla koetaan. Juuri nyt tarvittaisiin 5000 sairaanhoitajaa ja 800 lääkäriä, jotta terveydenhuoltomme voisi toimia suunnitellusti. Maahanmuuton asiantuntija toteaa lähetyksessä ykskantaan: ”Ilman työperäistä maahanmuuttoa Suomi ei selviä.”

Muistan ala-asteelta ympäristöopin tunnin, jolla katselimme eri maiden ikärakennekaavioita opettajan kertoessa Suomen väestön ikääntyvän nopeasti aiheuttaen haasteita yhteiskunnalle.

Tästä on aikaa yli 20 vuotta, ja vaikka kaikki ovat edelleen yksimielisiä siitä, että työmarkkinamme ja Suomi yhteiskuntana tarvitsevat kipeästi työperäisen maahanmuuton tuomaa helpotusta, ei järkevää ratkaisua ongelmaan ole tähän mennessä löydetty.  

Vaihtoehtoja on, jos haluamme niitä löytää

Saksassa on herätty tähän haasteeseen: maahanmuuttajia tarvitaan sielläkin ja heidät on myös saatava jäämään. Siellä voimaan on tulossa lakiuudistus, joka helpottaa Saksan kansalaisuuden saamista ja siten edistää maahanmuuttajien jäämistä Saksaan.

Meillä Suomessa ollaan päätymässä vastakkaisiin ratkaisuihin, ja tämänhetkisen trendin jatkuessa Suomeen tuleminen voi vaikeutua ja työvoimapula kärjistyä entisestään.

Ensimmäinen asia on saada Suomeen tarvittava määrä ihmisiä vastaamaan työmarkkinoiden tarpeeseen. Sen jälkeen oleellista on luoda toimivia työyhteisöjä, joiden rakentamisessa on otettu huomioon monikulttuurisen ja monikielisen suomalaisen työmarkkinan tarpeet.

Olemassa olevista monikulttuurisista työyhteisöistä oppimalla voisimme esimerkiksi alentaa kielivaatimuksia aloittavien työntekijöiden kohdalla, ja kannustaa kasvamaan suomalaisuuteen kielellisesti työpaikalla kollegoiden ja ympäristön tukemana.  

Nykyisen mallin, jossa maahanmuuttajat mankeloidaan ”tarpeeksi suomalainen” -systeemin läpi ja patistetaan heille rakenteellisesti epäedullisen työmarkkinan syötäväksi, voisi haastaa kääntämällä sen pohjana toimivan ajatusmallin päälaelleen.

Emme ajattelisikaan vaatimuksia, joita esitämme maahanmuuttajille: opi kieli, opi kulttuuri, ole kuten me. Sen sijaan vaatisimmekin enemmän työympäristöiltä ja itseltämme: meidän täytyy sopeuttaa työyhteisö vastaamaan kollegan tarpeita hänen oppiessaan kieltä ja suomalaisuutta.

Kyllä – mielestäni Suomessa tulee voida saada palvelua suomen kielellä tulevaisuudessakin. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö osana integraatiota työyhteisöissä voisi käyttää suomen kielen ohella myös englantia. Se kansainvälisyys ja kielitaito, jota nuoret lähetetään ulkomaille oppimaan, asuu jo omien rajojemme sisäpuolella.

On ristiriitaista, että entuudestaan suomalaisen henkilön kansainvälisyyttä arvostetaan, mutta suomalaiseksi haluavan ja sitä harjoittelevan kansainvälisyys nähdään rajoitteena. Asenneremontti on hyvä alku ongelman ratkaisemiseksi.

Erilaisuus on jo osa suomalaista yhteiskuntaa

Pohjimmiltaan kysymys on erilaisuudesta ja sen kohtaamisesta. Meissä suomalaisissa on jo sisäänrakennettuna paljon erilaisuutta: alueelliset ja kielelliset erot maantieteellisesti kookkaassa maassamme ovat merkittäviä. Ja alun perinhän meidänkin esivanhempamme ovat muuttaneet nykyiselle Suomen maalle jostain muualta. Maailmassa juuri kukaan ei puhu kieltämme, ja historiallinen asemamme lännen ja idän välissä on uniikki. Suomalaisina olemme ylpeitä historiastamme, ja omasta erilaisuudestamme maailmassa.

Mutta miksi erilaisuus johtaa myös rasismiin? Kun kollegat kahvipöydässä kertovat kaukomatkansa tapahtumista ja kuvailevat kohtaamaansa erilaisuutta, emme meinaa pysyä työhousuissamme.

Haluamme kaikki lähteä matkalle näkemään erilaisia paikkoja, erilaisia ihmisiä, erilaisia kulttuureita. Mutta kun kollegaksi palkataan siitä samasta kaukaisesta maasta tullut henkilö, erilaisuus onkin uhkaavaa ja sen kanssa eläminen taakka, jota joudumme töissä kantamaan.    

Näen erilaisuuden rikkautena, joka ei lopeta sitä arvostavan palkitsemista. Suomessa asuvan erilaisuuden kautta minullekin avautuu maailma, jonka kohtaamiseksi joutuisin muuten matkustamaan maailman ympäri.

Erilaisuus mahdollistaa ideoiden jakamisen ihmisten kanssa, jotka näkevät maailman täysin eri perspektiivistä, ja joilta voimme oppia vaihtoehtoisia tapoja olla ihminen.

Toisen erilaisuus ei koskaan voi viedä minulta mitään pois, eikä se uhkaa minun erikoislaatuisuuttani. Se mahdollistaa sen, että yhdessä voimme luoda jotain vieläkin ainutlaatuisempaa.

Aika pohtia omaa suhdetta erilaisuuteen

Mietin näitä kysymyksiä omalla kohdallani: miten pitkälle olisin itse valmis menemään saadakseni töitä. Olisinko valmis vaihtamaan nimeni? Ja vaikka vaihtaisin nimeni, olisiko sekään tarpeeksi, vai löytäisivätkö työnantajat jonkun muun erilaisuuden ilmentymän, jolla oikeuttaa hakemukseni hylkääminen itselleen. Ja mitä tuntisin nähdessäni uuden nimeni papereissa; nimen, joka olemassaolollaan muistuttaa rasismista yhteiskunnassamme. 

Joissain tehtävissä tietty kielitaito tai muu spesifi osaaminen voi toki olla välttämätöntä. Silti suurin osa työstä tulee yhtä hyvin tehdyksi täysin riippumatta sen tekijän kielestä, perheen historiasta, ihonväristä, pituudesta tai kengän koosta. TE-toimiston asiantuntijoina voimme lähinnä tukea työnhakijoita kuuntelemalla heidän murheitaan, koska ongelma on niin syvä ja rakenteellinen, etteivät työkalumme riitä sen ratkaisuun.

Jos asenteemme eivät muutu, työmarkkinoiden ahdinko vain syvenee. On itsestään selvää, ettei ongelmaan ole kuin yksi ratkaisu: työperäinen maahanmuutto. Sen ja toimivan työmarkkinan edessä seisoo kuitenkin rakenteellinen rasismi. Voimme tuskaillen sulkea silmämme siltä ja mahdollistaa sen jatkumisen.

Vaihtoehtoisesti voimme hyväksyä muutoksen tarpeen ja varmistaa, että se toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla, joka kantaa terveen työmarkkinan hedelmiä kauas tulevaan.

On meidän jokaisen asia vaalia erilaisuutta työpaikalla ja yhteiskunnassa yleisesti, olivatpa erilaisuuden juuret sitten rajojemme sisä- tai ulkopuolella, ja osaltamme edesauttaa rasismin tukahduttamisessa.

Sulkeutuneisuuden ja epäluulon korvaaminen puhtaalla mielenkiinnolla voi kantaa kauas erilaisuuden arvostamisen opettelussa.

Vain erilaisuutta arvostamalla voimme luoda Suomeen työmarkkinat, jotka palvelevat niin kaatuvaa ikärakennettamme, kuin maahan muuttaneiden tulevien suomalaisten tarpeita.