Kirjoittaja: Janica Grönqvist, viestintäasiantuntija Uudenmaan TE-toimisto
Kun tapaa ihmisen ensimmäistä kertaa, on tavanomaista kysyä ensin hänen nimeään ja heti seuraavaksi, mitä hän tekee työkseen. Nimi saattaa unohtua hetkessä, mutta se, mitä hän tekee työkseen, piirtyy yleensä tarkasti mieleen.
Aikamme on palkkatyökeskeistä ja siksi työ ja sen tekeminen ymmärrettävästi puhututtavat meistä useimpia. Työ tai sen puute, on keskeisessä roolissa elämässämme. Työn tekeminen on välttämätöntä toimeen tulemisen takia.
Entä jos joukkoomme astuisi vieras tulevaisuudesta ja hän näkisi alkuvuoden aikana työelämästä kirjoitettuja uutisia? Miltä työelämä vuonna 2024 hänestä näyttäisi?
On aika kanavoida kosmista energiaa. Alan muotoilemaan itselleni foliohattua.
Vieras tulevaisuudesta
Ihmiset kohottavat katseensa yhtäkkiä taivasta kohti, kun pilvisen arkipäivän keskeyttää korkeuksista laskeutuva valkea portaikko. Kaikki pakenevat, vain minä jään paikalleni kauhusta jäykkänä. Jalkani eivät suostu liikahtamaan.
Portaita alaspäin laskeutuu erikoinen olento, joka kertoo tulevansa tulevaisuudesta. Hänen tehtävänään on kuulemma tarkkailla, missä kohti olemassaolomme aikajanaa saavutettiin se yksittäinen piste, jolloin työelämä xuwdhgpui. En uskalla pyytää olentoa selittämään vierasta termiä. Nyökyttelen vain ja kysyn, miten voisin auttaa häntä.
Olento pyytää minua näyttämään hänelle alkuvuoden työelämäuutisia, jotta hän pystyisi hahmottamaan, onko hän saapunut oikeaan aikaan ja paikkaan. Olento kiipeää varoittamatta reppuselkääni ja kannan hänet lähikahvilaan.
Kahvilan tiskin takana tuttu barista valuttaa maitoa lattemukin sijasta kengilleen, kun istumme kantapöytääni. Kaivan mustasta TE-repustani sata kiloa painavan teholäppärini ja alan selaamaan internettiä. Kirjoitan hakukoneeseen: Työelämä 2024.
Olento käy ojentamassa baristalle kasan paperisia käsipyyhkeitä ja tilaa meille molemmille pullakahvit.
Orpon hallituksen leikkauslistat (ja nyt myös laudat)
Työllisyysaiheiden joukossa eniten mediatilaa alkuvuodesta on ymmärrettävästi saanut Orpon hallituksen kaavailemat työelämämuutokset. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan asteittainen heikentäminen, ensimmäisen sairauslomapäivän muuttaminen palkattomaksi, lakko-oikeuden rajoittaminen sekä aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan poistaminen, muutamia mainitakseni.
Lääkkeeksi hyvinvointiyhteiskunnan parantamiseksi tarjotaan leikkauksia. Näillä keinoilla hallitus tavoittelee 100 000 uutta työllistä. Ay-liike tuo äänensä kuuluviin lakkojen avulla.
Olento kysyy minulta, kuka tässä ajassa määrittelee, mikä on hyvää ja mikä huonoa työelämää? Kuka päättää, mihin suuntaan työelämää voi viedä?
Kerron hänelle, että yhdet kannattavat hallituksen linjaa, toiset ay-liikkeen. Kolmannet katsovat sivusta. Kaikille osapuolille asia kuitenkin on tärkeä, mutta jokainen näkee yhteisiin ongelmiin eri ratkaisun.
Olento puistelee molempia päitään rivakasti niin, että hänen kaksi nenäänsä hinkkaavat toisiaan vasten. Hän huokaa äänekkäästi. Miten päästäisiin sopuun? Eikö näistä asioista todella voisi neuvotella?
Barista keskeyttää meidät. Hän kantaa tärisevin käsin kaksi lautasillaan kilisevää kahvikuppia pöytäämme. Olento avaa sokeripurkin kannen ja kaataa sen koko sisällön omaan juomaansa.
Kyllä tekevälle töitä löytyy – entä jos ei löydykään?
Helmikuussa 2024 Suomessa on 289 700 työtöntä työnhakijaa ja 151 400 avointa työpaikkaa. Jos nuo 151 400 työpaikkaa täytettäisiin tänään, silti 138 300 ihmistä olisi vailla työtä. Ja osa näistä avoimista työpaikoista on osa-aikaisia.
Olento kääntää molemmat päänsä minua kohti ja kysyy, että jos kaikkien kerran pitää mennä kokoaikatöihin, mihin heidän eli yli sadantuhannen henkilön kuuluu mennä, jos niitä työpaikkoja on ihan liian vähän. En osaa vastata ja siirryn hermostuneena seuraavaan uutiseen. https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx?lang=fi
Nelivaiheinen rekrytointiprosessi elokuvateatterin kassatyöntekijäksi. Yhtä avointa työpaikkaa hakee satoja päteviä henkilöitä. https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000010270549.html
Kerron olennolle, että mediassa on kohistu monipolvisista rekrytointiprosesseista ja ainakin omassa LinkedIn-feedissani tätä on ihmetelty. Työn saaminen vaikuttaa todella vaikealta.
Olento kysyy, että onko koeajan käyttäminen kokonaan lopetettu. Vastaan, että ei tietenkään. En myöskään osaa vastata, kun olento kysyy, että miksi työn hakeminen on muuttunut työksi.
Jatkan aiheesta vielä hieman. Meillä on samaan aikaan myös työvoimapula. Olennon otsanahkat kurtistuvat, hän ryystää äänekkäästi kahviaan ja odottaa minun jatkavan. Ihmiset asuvat väärässä paikassa, heillä on väärä koulutus tai he eivät osaa suomea. Helsinkiläisen kahvilan pitäjä ihmeissään: Töitä hakevat lähinnä kielitaidottomat tai te-toimiston pakottamat – Helsinki | HS.fi
Olento kuuntelee minua tarkkaavaisesti, mutta jatkaa sitten: Ovatko nämä työpaikat oikeasti sellaisia, joilla ihmiset tulisivat toimeen. Onko heidän työmatkansa kohtuullisen pituinen? Ovatko työehdot kunnossa? Voivatko he kouluttautua uudelle alalle? Onko heidän terveytensä kunnossa?
Tietämättään olento johdattaa minut luontevasti seuraavan aiheen pariin.
Uupunut ja ahdistunut – sellainen on joka neljäs suomalainen työntekijä!
Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? -seurantatutkimuksen mukaan suomalaisten työhyvinvointi on jatkanut heikkenemistään viimeisen puolen vuoden aikana.
Erityisesti työn imu on vähentynyt ja työssä tylsistyminen lisääntynyt. Nuorten aikuisten työhyvinvointi on edelleen muita heikompaa. Noin joka neljäs suomalainen kuuluu yhä työuupumuksen riskiryhmään. Tutkimuksen mukaan sairaana työskentely on yleistynyt ja irtisanoutumista harkitsevien määrä on nousussa. (https://www.ttl.fi/tutkimus/hankkeet/miten-suomi-voi).
Työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä on myös nousussa. Työeläkeyhtiö Varma ilmoittaa, että vuonna 2023 työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä kasvoi 5,4 prosenttia verrattuna vuoteen 2022. Uusia työkyvyttömyyseläkehakemuksia saapui Varmaan yhteensä 5 644 kappaletta.
Mielenterveyden häiriöt olivat yleisin työkyvyttömyyden syy, muodostaen 34,8 prosenttia hakemuksista. Naisten keskuudessa mielenterveyden häiriöt olivat merkittävästi yleisempiä kuin miesten. Toiseksi yleisin syy työkyvyttömyydelle olivat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet, jotka olivat perusteena 25,8 prosentissa myönnetyistä eläkkeistä.
https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/98b7f4a1-8302-48f8-8b87-e49acfd03b4b
Voitte niin huonosti, olento parahtaa ja riiputtaa toista päätään surullisen näköisenä. Yksi hänen käsistään kohottautuu pyyhkimään kyyneliä toisen pään silmäkulmasta. On minun vuoroni huokaista.
Poimin pikkuruisia sokeripalasia korvapuustini päältä ja siirrän ne olennon lautaselle.
Työttömistä puhutaan rumasti
Viime vuoden lopulla Ylen ja Erätauko-säätiön luotsaama Hyvin sanottu -hanke kysyi tukia tarvitsevilta ihmisiltä heidän kokemuksistaan köyhyydestä ja toimeentulovaikeuksista sekä siitä, miten muut ovat reagoineet heidän tilanteeseensa.
Vastauksia kyselyyn tuli lähes 400, joukossa oli opiskelijoita, työttömiä, eläkeläisiä sekä työssä käyviä ihmisiä, joilla usein oli myös lapsia. Helmikuussa julkaistun kyselyn vastaukset ovat kylmäävää luettavaa. https://yle.fi/aihe/a/20-10006148
Tämän lisäksi työttömistä kirjoitetaan usein hyvin henkilökohtaisia, tunnepitoisia yksilötarinoita. Näkökulma näissä tarinoissa on yleensä se, että joku on keksinyt keinon ”hyväksikäyttää järjestelmää”. Toinen vaihtoehtoinen katsantokanta on, että hän on joutunut järjestelmän rattaiden höykytettäväksi, väliinputoajaksi tai kaltoinkohdelluksi.
Kerron olennolle, että viestinnän asiantuntijana minua kiinnostaa kovasti työttömistä henkilöistä käytetty kieli. Tunnetusti kieli vaikuttaa ajatuksiimme ja sillä on myös mahdollista muuttaa todellisuutta.
Olennon päät nyökyttelevät. Miksi puhutte toisistanne sitten niin rumasti? hän kysyy. Mikä saa ihmiset ajattelemaan, että työttömyys ei koskaan koskettaisi heitä itseään?
Nieleskelen ja puhun jotain ympäripyöreää asenteiden koventumisesta ja taloustilanteesta, lamastakin. Olento tökkää minua poskeen ja huomauttaa, että juuri korostin itse käytetyn kielen merkitystä, miksi en osaa sitten sanoa mitään suoraan.
Olen hetken hiljaa ja jatkan: Epäilen ihmisten voivan huonosti, kadottaneen yhteyden toisiin ja unohtaneen, ettei kukaan meistä pärjää yksin. Auttamalla heikoimmassa asemassa olevia, me voisimme kaikki paremmin, minä jatkan.
Mutta nyt jostain syystä yleinen näkemys on se, että jokainen on oman onnensa seppä, omillaan. Ajatellaan, että vaikeudet ovat omaa vikaa, eikä oteta huomioon sitä, että lähdemme elämämme matkalla hyvin erilaisista lähtökohdista.
Olennon kahdeksan silmää tuijottavat minua epäuskoisena. Katse tuntuu epämukavalta, enkä haluaisi hypätä seuraavaan aiheeseen, koska tiedän olennon järkyttyvän. Vedän henkeä. Pakko kai se on jatkaa.
Syrjintää monilla eri perusteilla
Suomi on hyvin rasistinen maa, kerron olennolle. Täällä ei välttämättä pääse edes työhaastatteluun, jos hakijalla on väätä nimi, jos on liian vanha tai jos on työkyvyn haasteita https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000010029547.html . Syrjintä on kiellettyä, mutta sen tapahtumista on edelleen vaikea todistaa.
Kerron olennolle Suomeen tulleista marjanpoimijoista https://yle.fi/a/74-20076429 , valotan alustatalouden toimintalogiikkaa https://yle.fi/a/74-20075815 ja huomaan uuden, pienen ystäväni ryhdin romahtavan.
Silitän hänen karvaista, keltaista selkäänsä. Haen olennolle kahvilan sivupöydältä toisen sokeriastian ja täytän hänen kahvikuppinsa.
Miltä työelämä näyttää vuonna 2024?
On minun vuoroni kysyä olennolta vastakysymys. Hän katsoo nopeasti toisessa kaulassaan roikkuvaa kelloa. Sen viisarit pyörivät hurjaa vauhtia eteenpäin, sitten vaihtavat suuntaa ja jatkavat vääjäämätöntä vaellustaan vastapäivään. Hän tuijottaa vaitonaisena eteensä ja aloittaa.
Ajatelkaa nuoria, olento sanoo. Miltä tämä kaikki heistä näyttää? Työelämä uuvuttaa, työehtoja heikennetään, epävarmuus pahenee. Kerron olennolle ajattelevani näitä asioita päivittäin.
On aika lähteä, olento sanoo. Kysyn, onko työelämä hänestä xuwdhgpui?
Olennon kahdeksan silmää räpsähtävät nopeasti ja hän hieman välttelee katsettani. Sitten hän sanoo: Se on teistä kiinni, tästä ajasta kiinni. Riippuu ihan mitä päätöksiä tehdään.
Olento on hetken hiljaa ja tuntuu keräävän rohkeutta. Sitten hän jatkaa: Tahdon muistuttaa, että te kaikki tässä nimenomaisessa ajassa olette mukana luomassa myös tulevaisuuden työelämän rakenteita.
Olento hakee vielä kaksi sokeripurkkia sivupöydältä, kaataa toisen sisällön tasaisesti vuorotellen molempiin suihinsa, nielaisee kuuluvasti ja pyyhkii vihreät huulensa pöytäliinaan. Toisen sokeripurkin hän sujauttaa sukkansa varteen.
Tuliaisia, hän sanoo, kun katson häntä ihmetellen. Olento näyttää itsekin mietteliäältä ja raapii vasemmanpuoleista, hieman suurempaa päätään.
Haaveilen monimuotoisesta työelämästä, jossa kukaan ei uupuisi,ja jossa inhimillisyydelle ja erilaisuudelle olisi tilaa.
Yritän kuumeisesti keksiä, miten voisin piristää uutta ystävääni edes hiukan. Kerron olennolle, että meillä on yhä myös työpaikkoja, joissa ihmisistä ja heidän jaksamisestaan huolehditaan.
Vielä on jäljellä rohkeita, monimuotoisia, inhimillisyyttä arvostavia yrittäjiä ja työnantajia. Vielä on toinen toistensa puolia pitäviä kollegoita, vielä tehdään työn ja elämän yhteensovittamista parantavia kokeiluja, vielä on luottamusta.
Olento katselee minua kiinnostuneena, pienenpieni toivonkipinä yhden silmänsä ripsentyvessä. Miksi niistä kirjoitetaan sitten vähemmän, hän kysyy.
Olento jatkaa lähes hengittämättä: kaikkien pitäisi toimia kunnioittavasti ja arvostavasti. Jokainen ihminen ja jokainen elämä on ainutlaatuinen ja arvokas. Aikaa on niin kovin vähän, ettekö te vain voisi opetella sopimaan? Miksi kaikista ei pidetä huolta? Se olisi lopulta ihan jokaisen etu.
Käännän katseeni kahvilan ikkunaan ja näen sieltä oman heijastukseni. Kohotan olkapäitäni lähes huomaamattomasti.
Vierailija tulevaisuudesta nostaa oikean kätensä kolme ensimmäistä peukaloa pystyyn ja alkaa hitaasti kadota näkyvistä. Juuri ennen kuin tuo vierailija katoaa jälleen ajan virtaan, kaikuivat ilmassa hänen hiljaiset, viimeiset sanansa: jaxuhali.
Kahvini on jäähtynyt. Barista näyttää vähitellen toipuvan järkytyksestään, lattia on siivottu lattemaidosta.
Pidän seuraavan viikon foliohattua päässäni ja mietin, miten itse voisin olla rakentamassa parempaa ja reilumpaa työelämää. Haaveilen neljän päivän työviikosta ja perustulosta. Haaveilen monimuotoisesta työelämästä, jossa kukaan ei uupuisi, ja jossa inhimillisyydelle ja erilaisuudelle olisi tilaa.
Päätän pitää tiukasti kiinni foliohatun reunasta, askartele sinäkin omasi.
Nyt, jos koskaan tarvitsemme outoja olentoja kysymään vaikeita kysymyksiä.