Kirjoittaja: Jenni Vihtkari, asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto
Olen lukenut mediasta ja kuullut suoraan ammattilaisten suusta, millaiset asiat tyypillisesti nakertavat esimerkiksi opetusalanhenkilökunnan sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten työhyvinvointia ja motivaatiota.
Mielestäni ongelmat palaavat aika usein henkilömäärän mitoitukseen, työmäärään, huonoon johtamiseen, epäasialliseen kohteluun, taukojen tai arvostuksen puutteeseen.
Kokemus siitä, ettei omaa työtä saa tehdä kunnolla, saa kenet tahansa ärsyyntymään.
Työn eettisellä kuormituksella tarkoitetaan sitä, että työntekijä ei tiedä, miten toimia oikein tai ei pysty toimimaan arvojensa mukaisesti. Joskus se johtaa työntekijän tilanteeseen, jossa pitää valita vähiten huonoin vaihtoehto.
Eettinen kuormitus koskettaa kaikkia ammattilaisia, alasta riippumatta. Kuormitus on luonnollisesti erilaista eri ammateissa, mutta ihmisläheisessä työssä se korostuu. Yleensä epämukavaa tunnetta ja stressiä on vaikea tunnistaa tai sanoittaa.
Tässä pari esimerkkiä, jotka kuvastavat työn eettistä kuormitusta:
Mikko tietää, että perustuksen betonin pitäisi kuivua vähintään kaksi viikkoa. Asetetun aikapaineen vuoksi kuivumista ei odoteta ja rakentamista joudutaan jatkamaan jo aiemmin.
Synnytysosastolle yksin saapunut ensisynnyttäjä on peloissaan ja tarvitsee tukea. Essi tietää, että pelkotilan vaikeuttavan synnytyksen kulkua ja asiakkaan ansaitsevan kaiken tuen, mutta hän ei ehdi jäämään asiakkaan tueksi, vaikka pitäisi.
Tutkija Mari Huhtalan toteaa Työpiste-verkkolehdessä, että työn eettinen kuormittavuus voi altistaa työuupumukselle ja lisätä siten sairauspoissaoloja. Monesti eettinen kuormitus on pahinta silloin, kun työntekijä tietää toimivansa väärin tai ei saa tukea päätöksentekoon.
Työn eettisellä kuormituksella on myös positiiviset puolensa. Parhaimmillaan se voi johtaa siihen, että työntekijät alkavat keskustelemaan työyhteisön arvojärjestyksestä. Kun aikaa on niukasti, on ratkaistava, mitkä asiat tehdään nyt, mitkä jätetään huomiseksi tai kokonaan tekemättä.
Etiikka auttaa ammattilaista
Meidän kaikkien valtion virastoissa toimivien virkamiesten toimintaa ja päätöksentekoa ohjaa laki. Siitä syystä meitä joskus syytetään jopa mielivaltaisuudesta. Asiakkaalle kokemus mielivallasta saattaa syntyä siitä, että hän ei koe päätöstä reiluksi tai ei ymmärrä päätöksenteon perusteita.
Laki asettaakin toisinaan asiakastyötä tekevän virkailijan hankalaan välikäteen, kun pitäisi samaan aikaan seurata omaa sydäntä ja järkeä sekä toimia lainmukaisesti. Kenties jokaiselle asiakastyötä tekevälle TE-palvelujen virkailijalle on tullut joskus eteen tilanne, jossa laki ja oma moraalitaju ovat ristiriidassa keskenään. Päätös, joka on lain mukaan oikea, mutta asiakkaan elämäntilanteen kannalta ei, tuntuu kohtuuttomalta. Sellaiset asiat jäävät helposti kaihertamaan mieltä.
TE-toimistossa työskentelevänä virkailijana väittäisin, että laintulkinta ja asiakkaan tilanteen huomioiminen ovat osa ammattitaitoa. Se on myös taito, joka kehittyy kokemuksen karttuessa. Lakiperustaiseen päätöksentekoon sisältyy aina myös eettistä pohdintaa.
Eettiset dilemmat kuuluvat osaksi ihmisyyttä. Filosofiassa käytetään sellaista sanaa kuin moraalinen agentti kuvaamaan ihmisiä moraalisina toimijoina.
Moraalista toimijuutta osoittaa yksilön kyky hahmottaa oman toimintansa seuraukset ja vaikutukset niin muihin ihmisiin, eläimiin kuin ympäristöön. Hyvän työntekijän tunnistaa siitä, että hän miettii omaa toimintaansa ja sen seurauksia, vaikka se tuntuisikin ikävältä.
Moni Harry Potter -elokuvia joskus katsellut muistaa päähenkilölle suunnatun kehotuksen: Use it well. Kehotus liittyy hetkeen, jolloin nuori velho-opiskelija Harry Potter saa tuntemattomalta henkilöltä joululahjaksi näkymättömyysviitan elokuvasarjan ensimmäisessä osassa.
Uskoakseni lahjan mukana tullut viesti tarkoitti sitä, että Harryn toivottiin käyttävän näkymättömyysviittaa oikea-aikaisesti ja hyviin tarkoitusperiin.
Näkymättömyysviitasta minulle tulee mieleeni ihmisen erityisyys, johon liittyy kyky tehdä eettisesti harkittuja päätöksiä. Moraalinen pohdinta erottaa meidät muista elollisista – kyvyn voi ajatella olevan myös lahja täynnä velvollisuuksia. Ilman tätä kykyä olisimme aika huonoja kumppaneita, ystäviä tai työkavereita toisillemme.
Moraaliagenttius on ihmisen supervoima, jota on lupa käyttää – etenkin työtehtävissä. Sen voimalla teemme parempia ja kestävämpiä päätöksiä niin itsemme, työyhteisömme ja yhteiskuntamme kannalta.
Hyvän elämän ja työelämän kannalta moraaliagenttina oleminen vie meidät tilanteisiin, jotka vaativat uskallusta tehdä rohkeita päätöksiä ja tilanteisiin heittäytymistä. Omaa työtä ohjaa myös meihin kohdistuvat velvollisuudet.
Esimerkiksi toimittajan etuoikeus ja velvollisuus on asioiden kysyminen. Kysymistä voidaan pitää etuoikeutena sen vuoksi, koska toimittajan esittämiin kysymyksiin yleensä vastataan. Tämän vuoksi toimittajan tulee rohjeta esittää vaikeita kysymyksiä niin valtaapitäville kuin isoille yrityspomoille. Toimittaja on velkaa sen yleisölleen, koska kansalaisilla on oikeus tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.
Rohkeus on esimerkki hyveestä, jota tulee osata käyttää omassa työssään näkymättömyysviitan lailla oikea-aikaisesti ja hyviin tarkoitusperiin. Sitä on yksittäisen ihmisen kuitenkin joskus vaikea arvioida, koska tilanteet ovat hyvin vaihtelevia.
Työntekijän näkökulmasta eettistä pohdintaa selkeyttää jossain määrin ainakin se, että alasta riippumatta meitä jokaista varten on valmiiksi laadittuna lainsäädäntöä ja eettistä ohjeistusta, joiden pohjalta työtä tehdään. Niistä tunnetuin ehkä on lääkärien Hippokrateen vala. Opettajilla puolestaan on Comeniuksen vala ja insinööreillä Arkhimedeen vala.
Jos muille ammattiryhmille ei ole laadittu vielä juhlavia valoja, eettistä koodistoa on heille kuitenkin olemassa. Näistä mainittakoon Virkamiehen etiikka, Journalistin eettiset ohjeet ja Tilintarkastajien etiikka. Kaikille löytyy jotakin, myös rakentajille.
Itsekäs vai ristiriita-aallokossa painiva sukupolvi?
Olen opiskellut yliopistossa aineenopettajan pedagogiset opinnot. Mutta minulle valkeni jo opetusharjoittelussa, että käytännössä monia hyviä eettisiä periaatteita ei ole opettajana kovinkaan helppoa toteuttaa.
Nykyisin opettajan vala ja eettiset ohjenuorat kuulostavat omaan korvaani lähinnä kauniilta utopioilta. Ne vaativat mielestäni opettajalta paljon, jopa täydellisyyttä.
Opetushenkilökunta tekee vaativaa opetus- ja kasvatustyötä ilman kunnollisia resursseja. Myönnettäköön, että olisihan se ihanaa, jos kaikki opettajat pystyisivät kohtelemaan kaikkia aina oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti.
Olla Comeniuksen valan mukaisesti sellainen opettaja, joka näkee jokaisen oppijan lävitse, jotta oppilas voi kasvaa täyteen mittaansa ja lahjojensa mukaiseen täyteen ihmisyyteen. Tavoite, jossa ei voi koskaan täydellisesti onnistua.
Etenkin varhaiskasvatuksen ja luokanopettajaksi opiskelevat ovat havahtuneet siihen, että monet heistä eivät halua valmistumisensa jälkeen toimia opettajina.
Ainakin henkilökohtaisesti voin sanoa, että uran alkuvaiheessa jo pelkkä työkuorma pelästytti minut pois alalta. Tajusin, etten millään pysty venymään tähän kaikkeen, mitä minun pitäisi ehtiä tekemään ja olemaan. Käytännössä piti valita hyvän työnlaadun ja oman hyvinvoinnin väliltä.
Erikoisinta on lukea mediasta tutkijoiden syyllistäviä kommentteja siitä, kuinka nuoria opettajia kutsutaan itsekkäiksi, koska he haluavat työltään ihan normaaleja asioita kuin kuka tahansa työssäkäyvä ihminen eli tasapainoista arkea ja hyvää elämää.
Monet opettajien pitkistä lomista haaveileva eivät ymmärrä, että opettajan työpäivät jatkuvat arki-iltoihin ja töitä tehdään viikonloppuisin, myös oppilaiden ollessa lomilla.
Nuoret ja uransa alkuvaiheessa olevat opettajat eivät ole tuntemuksiensa kanssa yksin. Opettajien ammattiliitto OAJ:n teettämässä kyselyssä jopa 57 prosenttia on harkinnut alan vaihtoa. OAJ:n teettämästä Työolobarometristä selviää, että opettajien hyvinvointia nakertavat etenkin työn kuormitus ja pitkät työpäivät.
Opettajat ovat tyypillisesti hyvin vastuuntuntoista porukkaa. Ei siis ihme, että he uupuvat työssään. Lisäksi inkluusio on tuonut uusia haasteita, kun eritaustaiset opiskelijat on laitettu opiskelemaan luokkahuoneeseen ilman lisättyjä resursseja eli muita alan ammattilaisia.
Kaunis tarkoitusperä on luonut opettajille arvoristiriidan, koska he eivät pysty huomioimaan ja auttamaan kaikkia tasapuolisesti, etenkään niitä erityistukea tarvitsevia oppilaita. Monet opettajista kuvaavat inkluusiota jopa heitteillejätöksi.
Tuleehan siitä ennen pitkään tosi huono olo, kun joutuu toimimaan moraalinsa vastaisesti. Opettajat eivät ole todellakaan yksin arvoristiriitojensa kanssa.
Myös resursseilla on väliä
Työssäni autan asiakkaita TE-toimiston aulatilassa ja siellä asiakastilanteet ovat vaihtelevia. Jotkut asiakaskohtaamiset ottavat enemmän aikaa kuin toiset. Omassa työssäni oikeanlainen henkilöstömitoitus näkyy siten, että pystyn perustyöni lisäksi antamaan asiakkaalle hänen tarvitsemansa tuen.
Viimeisen vuoden aikana olen kohdannut työssäni asiakkaita, jotka kokevat ahdistusta huonosta taloudellisesta tilanteestaan tai ovat joutuneet yllättäen irtisanotuksi. Tiskin luokse on tullut myös asiakkaita, jotka ovat kokeneet fyysistä ja henkistä väkivaltaa kodissaan.
Vaikka asiakkaan asiat eivät aina suoraan koskettaisi työllistymistä tai meidän palveluitamme, ei minulle tulisi mieleenkään jättää asiakasta vaikeassa elämäntilanteessa yksin. Vaikka olen TE-palvelujen asiantuntuja, olen myös ihminen.
Toisin sanoen, hyvä ja oikeanlainen henkilömitoitus mahdollistaa minulle toimia omantuntoni mukaisesti. Tällöin voin pysähtyä asiakkaan huolien äärelle ilman, että se kuormittaa kohtuuttomasti kollegoitani.
Oikeanlaisen henkilöstömitoituksen etuna on se, että yllättävät tilanteet tai poissaolot eivät horjuta liiaksi myöskään toimintaamme. Työtä pystyy tekemään edelleen laadukkaasti, vaikka joku sattuisikin sairastamaan kotona.
Valitettavasti kaikissa tiimeissä tilanne ei ole näin hyvä. Tämä voi välittyä asiakkaalle siten, että häneen ei pystytä olemaan niin nopeasti yhteydessä kuin pitäisi tai yksittäinen virkailija ei voi käyttää niin paljon työtunteja yksittäiseen asiakkaaseen kuin haluaisi.
Työntekijän asenteella ja arvoilla on väliä, mutta niin on myös resursseilla. Resursseilla viitataan organisaation käytössä oleviin voimavaroihin, kuten rahaan, aikaan ja osaavaan työvoimaan. Kun resurssit ovat kohdillaan, ammattilaisilla on paremmat edellytykset toimia arvojensa suuntaisesti ja päästä asetettuihin tavoitteisiin.
Hyvät resurssit ovat myös edellytys sille, että työntekijä voi ylipäätänsä kokea työnsä mielekkääksi ja merkitykselliseksi. Työntekijäkokemuksen näkökulmasta on tärkeää sekin, että työntekijä pystyy olemaan ylpeä itsestään.
Yhteiskunnassamme puhutaan valtavasti resursseista ja sen puutteesta. Tyypillisesti se näkyy niin, että työtä on enemmän kuin tekijöitä. Usein työmäärä on kasvanut ajan kanssa ilman, että vuorokauteen olisi tullut enemmän tunteja tai palkkaa tulisi lisää. Jatkuva resurssivajaus saa joskus työntekijän jättämään työpaikkansa tai vaihtamaan kokonaan alaa.
Esimerkiksi tässä Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa eräs peruskoulun opettaja kertaa olevansa kyllästynyt olemaan opettajan työnsä lisäksi järjestyksenvalvoja, varavanhempi ja sosiaalityöntekijä. Kyseinen opettaja ei ole mielipiteensä kanssa yksin.
Väittäisin, että rahalla on moraali. Ihminenhän sitä rahaa käyttää. Parasta rahassa on se, että se voidaan muuntaa ajalliseksi resurssiksi tai inhimillisen pääoman arvostukseksi. Sopiva palkkaus antaa työntekijälle kokemuksen arvostuksesta ja kunnioituksesta.
Esimerkiksi Vantaan varhaiskasvatuksessa on ymmärretty, että palkkaa korjaamalla voidaan pitää paremmin kiinni työntekijöistä. Vantaan kaupunki teki nimittäin viime keväänä päätöksen siitä, että lastenhoitajien ja lastentarhan opettajien kuukausipalkkaa nostetaan.
Silloin, kun resurssit ovat kunnossa, asioita pystyy tekemään laadukkaasti ja vieläpä eettisesti kestävällä pohjalla. Hyvin hoidetut asiakastilanteet jäävät usein asiakkaan mieleen, ja siksi hyvä asiakaskokemus on parasta PR:ää yritykselle ja organisaatiolle.
Työantajan panostus työyhteisön hyvinvointiin maksaa itsensä monin eri tavoin itsensä takaisin.
Ei yksin, vaan yhdessä
Työterveyslaitos suosittelee eettisen kuormituksen keventämiseksi sitä, että työyhteisöissä otettaisiin puheeksi eettisesti kuormittavat tekijät. Sitä varten työntekijä tarvitsee pysyvän työyhteisön.
Työskentelin vuosia sitten eräässä suuressa yrityksessä, jossa henkilöstön vaihtuvuus oli suurta. Työkavereita tuli ja meni. En jaksanut enää edes opetella uusien työkavereiden nimiä.
Nykyisin koen itseni varsin etuoikeutetuksi, koska minulla on vakaa ja pysyvä työyhteisö. Erityisen mielekkääksi siitä tekee sen, että olemme fyysisesti läsnä työpaikalla yksittäiset etäpäivät pois lukien. Meillä on myös säännöllisiä palavereja ja viestittelemme Teams-kanavan kautta.
Fyysinen ja virtuaalinen läsnäolo antavat minulle tunteen siitä, etten tee tätä työtä yksin. Pystyn käytännössä siis aina kysymään asioita ja kertomaan ajatuksistani matalalla kynnyksellä. Sen myötä virheitä sattuu vähemmän ja oma stressitaso pysyy matalalla. Haluan uskoa, että positiivinen vire välittyy asiakkaillekin.
Etätyöskentely saattaa haastaa yhteisöllisyyttä, kun jokainen työskentelee omista kotipisteistään käsin. Etätyössä on lukuisia hyviä puolia, mutta sen liikakäyttö vähentää työyhteisössä tapahtuvaa kokemusten jakamista ja ratkaisujen löytämistä. Esimerkiksi kollegalle tarkoitettu ymmärtäväinen katse tai hiljainen tieto ei vaihda yhtä helposti omistajaa, jos tiimiläiset viestivät vain virtuaalisesti.
Työterveyslaitoksen Pötki pitkälle -hankkeessa todetaan, että eettistä kuormitusta lisää se, jos työntekijälle sysätään paljon vastuuta, mutta vähän vaikutusmahdollisuuksia.
Kuormituksen kannalta voidaan pitää välttämättömänä sitä, että yksittäisellä työntekijällä ja tiimillä on mahdollisuuksia vaikuttaa työnsä sisältöön ja järkeistää sitä itsellään sopivaksi. Keskustelu arvoista ja niiden toteutumisesta työssä tulevat silloin ajankohtaiseksi.
Itseohjautuvuudesta on tullut nykytyöelämän taito, mutta vielä parempi olisi mielestäni puhua yhdessäohjauvuuden taidosta.
Yhdessäohjautuvuus takaa, että tiimi toimii yhdensuuntaisesti ja yhteisen tavoitteen eteen. Tämä, jos jokin vaatii tiimin jäseniltä keskinäistä vuorovaikutusta ja luottamusta, joita varten tarvitaan henkistä ja fyysistä läsnäoloa työpaikalla.
Työn eettiseltä kuormalta ei kukaan voi välttyä, mutta työyhteisö voi olla aktiivisesti purkamassa sitä.
Eettinen kuormitus on myös työsuojeluun liittyvä asia, joten jokaisella työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa kuormittavista tekijöistä eteenpäin.
Esihenkilön rooli on viime kädessä etsiä keinoja, jolla voidaan jatkossa ennaltaehkäistä eettisen kuorman syntymistä tai olla ainakin keventämässä sitä. Yksittäisen työntekijän ratkottavaksi sitä ei tule koskaan jättää.
Työterveyslaitoksen materiaaleista voit lukea millä eri tavoin esihenkilö, yksittäinen työntekijä, työyhteisö tai yksityisyrittäjä voi työstää eettistä kuormitusta työssä ja ennaltaehkäistä sen syntymistä.
Pötki pitkälle -hanke: Pötki pitkälle – Keinoja työn kuormitustekijöiden hallintaan sosiaali- ja terveysalan yrittäjille ja työntekijöille | Työterveyslaitos (ttl.fi)
Työturvallisuuskeskus: Eettinen_kuormitys_työssä, Työturvallisuuskeskus 2021 (ttk.fi)