Kirjoittaja: Petra Yedidag, Uudenmaan TE-toimiston aulapalvelujen asiantuntija
Syksyn tullen olen kaivanut vaatekaapistani virkamiesvillatakkini, joka toimii lohtuvaatteena harmaimpinakin marraskuun aamuina. Virkamiesvillatakissa minut olisi edellisessä asuinmaassani todennäköisesti passitettu töistä kotiin vaatteiden vaihtoon niin virastosta kuin yrittäjän askareistakin.
Palasin Suomeen Turkista ja siellä työnantaja vaatii huoliteltua ulkoasua. Se tarkoitti: korkokenkiä, föönausta, jakkupukuja ja huulipunaa. Hyppy vaatekerrasta toiseen käy lopulta helposti maan vaihtuessa. Kaikkeen ei kuitenkaan paluumuuttaja taivu yhtä sujuvasti.
Suomen kansalaisia on muuttanut ulkomailta takaisin viime vuonna ennätysmäärä. Luku on korkeampi kuin koskaan viimeisten 30 vuoden aikana. Olin itse yksi heistä hieman vajaasta 10 000 paluumuuttajasta.
Millainen arki palaajaa odottaa?
Paluumuuttajat innostuvat kraanaveden juomisesta, toimivasta järjestelmästä ja ulottuvilla olevasta luonnosta, mutta edessä on myös totutteleminen suomalaiseen työkulttuuriin. Rekrytointiprosessi ja työpaikan sosiaaliset tavat on opeteltava uudelleen.
Seuraan lähipiirini muita paluumuuttajia ja erilaisia paluumuuttajien keskustelufoorumeita. Alun innostuksen jälkeen moni palaaja kokee useammin ovien sulkeutuvan kuin avautuvan.
Paluuhaaveet Suomeen voivat kaatua työpaikan puuttumiseen. Itselläni työpaikan saaminen ennen muuttoa siivitti paluuta. Ilman työpaikkaa moni sähköisesti hoidettava asia muotoutuu painajaiseksi.
Paluumuuttaja painiskelee lukuisien arjen kysymysten kanssa kuten sen, että luottotiedot ovat nollilla. Se taas tuo haasteita asunnon vuokraamiseen, vakuutusten hankkimiseen ja puhelinliittymien rekisteröimiseen.
Hyvin harvoja asioita on mahdollista hoitaa ennen muuttoa ja parhaimmaksi tietokanavaksi osoittautuu Facebookin paluumuuttajien ryhmä.
Padallinen kotiruokaa
Opettelen yhä siihen, että oma esihenkilöni ei ole Herra tai Rouva vaan ihan vaan Juho.
Ei kultaisia nimikylttejä työpöydällä tai ei audienssin tarvetta tapaamiseen. En tuskaillut pitkään sen kanssa, kuinka koukeroisin sanankääntein lähestyisin arvoasteikolla ylempiä työntekijöitä. Täräytän viestin Teamsissa ilman kolmen minuutin miettimisaikaa.
Asiat edellä meneminen on virkistävää, mutta myönnän kaipaavani äärimmäiseen vietyä toisista huolehtimisen kulttuuria aiemmasta asuinmaastani.
Vai miltä tuntuisi, jos flunssassa saisit työkavereilta lähetyksenä kotiin pari padallista kotiruokaa, pussillisen särkylääkkeitä ja lisäksi tupatarkastuksen: Pärjäätkö varmasti kotona?
Suomalaisena tuntui jopa nololta, kun pidempään sairastellessa pomon autonkuljettaja toimitti kukkakimpun ovelle. Turkissa taas sen toimittamatta jättäminen olisi osoittanut esimiehen tilannetajun puutetta.
Paluumuuttajat eivät ole yhtenäinen ryhmä, mutta moni tuskailee alun kuherruskuukauden päätyttyä. Tuliaisina Suomeen olisi kansainvälistä osaamista ja uusia näkökulmia, mutta koronan helpottaessa osa paluumuuttajista kuitenkin pohtii matkalaukkujen pakkaamista. Tutkintotodistukset eivät kelpaa, virallisia työtodistuksia ei ole eikä kaikkea osaamista ole kovin helppo sanoittaa.
Paluumuuttajaa epäillään levottomaksi sieluksi ja ulkomaanvuodet nähdään usein aukkona CV:ssä eikä mahdollisena voimavarana. Työvoimapulasta kärvistelevät alat tarvitsevat kipeästi osaavaa henkilökuntaa, jota varmasti helpottaisivat paluumuuttajat perheineen. Kuka palkkaisi monessa mukana olleen maailmanmatkaajan, jonka urapolku on mennyt eri väyliä kuin yhteiskunnan odotukset?
Murrekielikylpy asiakaspalvelussa
Ennen Suomeen saapumista kaivelin pölyyntyneitä työ- ja opiskelutodistusarkistojani. En ollut tarvinnut todistuksia vuosiin, sillä Turkissa niiden asemasta työpaikoilla haluttiin konkreettista näyttöä taidoista. Hakiessani töihin yksityiskoulun englanninopettajaksi, sain haastattelun jälkeen pyynnön pitää yhden oppitunnin oppilaille. Tämä videoitiin näytteeksi taidoistani.
Toisessa työpaikassani viisumiosastolla, tavasin vielä kehittyvällä turkin kielen taidolla sanomalehden etusivua vakuuttaakseni työnantajalle osaavani tarpeeksi kieltä. Seuraavat kuukaudet hikoilin ja näin painajaisia joutuessani vastaamaan puhelimeen. Alun kangertelun jälkeen vastailin jo sujuvasti eri alueiden murteisiin pyyntöihin, ja koin suunnatonta onnistumisen iloa selättäessäni kielelliset esteet.
Vaikka Itä-Turkin vahvalta murrealueelta soittanut herra joutui tavaamaan asiaansa vahvalla aksentilla useita kertoja, saimme asian lopulta hoidettua. Kyseinen herra oli nimittäin oppinut työmatkoillaan Suomessa, ettei kielen oppiminen ole helppoa. Tärkeintä kuitenkin on, että asia saadaan maaliin.
Uskaltaisin väittää, että monet orastavatkin taidot hioutuvat tehdessä, jos motivaatio on kohdallaan.
Tarjolla monissa liemissä marinoitua työvoimaa
Me paluumuuttajat emme ole siirtolaisia, mutta emme ole täällä aina asuneitakaan. Osa tarvitsisikin kipeästi kotoutumista, muttei tiedä, mistä aloittaa.
On noloa myöntää olevansa suomalainen ilman suomen kielen täydellistä taitoa ja arjessa selviytymisen keinoja.
Työpaikalla tervehditään vain kerran päivässä, jos sitäkään ja kaikki toimii sähköisen asioinnin kautta. Työpäivät ovat lyhyitä, jos on tottunut kello seitsemään venyviin päiviin ja äärimmäisen sosiaaliseen kulttuuriin.
Missä kaikki ovat kello 16 jälkeen?
Moni kaltaiseni ulkosuomalainen on valmis palaamaan takaisin, jos vain työpaikka löytyy. Tarjolla olisikin osaavaa tiukoissa paikoissa marinoitua työvoimaa, joka ei halua palata kotiin maitojunalla vaan mieluumminkin pikajunalla. Työpaikka on turvasatama, joka tarjoaa raamit arjen uudelleen opetteluun.
Mieltäni lämmittää, että Suomessa asiakaspalvelutehtäviin hyväksytään monessa maassa jo liian vanhaksi tuomittu ikäiseni.
Turkissa työpaikkailmoituksista löytyy maininta: yli 35-vuotiaat älkää vaivautuko. Asiakaspalvelutehtävissä tapaakin usein vain mallin mitat täyttäviä nuoria miehiä ja naisia. Lääkärit kopsuttelevat käytävillä huimissa korkokengissä ja yksityiskoulujen opettajat liehuvat upeissa muotiluomuksissaan.
Suomen syksyssä tuntuu turvalliselta vetää niskaan ihana, harmaa ja lämmin virkamiesvillatakki sekä jalkaan jalkaystävälliset sisäkengät.
Kukaan ei huomauta korkojen mataluudesta tai huulipunan puuttumisesta, mutta toisaalta sairastellessa oven taakse ei ilmesty työkavereiden höyryävää papupataa.