Kirjoittaja: Sirpa Lukkala, palvelujohtaja Uudenmaan TE-toimisto
Olen kerännyt urallani oppia monenlaisista työpaikoista. Olen opiskellut Teknillisessä korkeakoulussa (TKK), joka on nykyisin osa Aalto-yliopistoa. Opiskelin talonrakennusta, runkorakenteita sekä betonitekniikkaa, eli aika kauas olen päätynyt näistä kovista asioista ja rakentamisesta.
Työskentelin opiskeluaikana rakennesuunnittelijana parissa insinööritoimistossa, ja siksi opiskelut venyivät. Lopulta iski paniikki, enkä halunnut olla ”teekkarinretku”. Päätin, että nyt on kasattava tutkinto, ja valmistuin oltuani kirjoilla TKK:lla noin 10 vuotta. Hain A-Vakuutuksen paloinsinöörin paikkaa ja ihmeekseni minut valittiin.
Pikkuhiljaa, aina parin vuoden välein, tehtäväni vaihtuivat ja ”ylenin”. Vastasin pitkään raskaan liikenteen vakuuttamisesta, markkinoinnista sekä sidosryhmäyhteyksistä. Kiersin viikonloput puhumassa kuorma-autoilijoiden kokouksissa ympäri Suomea.
Sitten elämä yllätti. Jäin äitiyslomalle 38-vuotiaana ja minusta tuli ihanan pojan äiti.
Kun palasin vuoden kuluttua töihin, moni asia oli muuttunut ja johtajasta tulikin projektipäällikkö tietojärjestelmähankkeeseen. Jouduin opettelemaan uuden kielen, sillä ICT-alalla puhutaan lyhenteillä. Parin vuoden päästä Pohjola-vakuutusyhtiö osti työnantajani ja koko projekti keskeytettiin. Aloitin työnhaun.
Työhuone kahdella ikkunalla, ilman kasveja
Olin laittanut Tapiolaan avoimen hakemuksen, jonka perusteella minut kutsuttiin pariin haastatteluun. Näin alkoi monipuolinen urani Espoossa moottoriajoneuvoyksikössä osastopäällikkönä.
Vastasin auto- ja liikennevakuutusten korvaustoiminnasta. Osastoni kasvoi ja perustimme Tampereelle toisen korvauspalvelukeskuksen.
Olin mukana tekemässä prosessiuudistusta, jossa aiemmin paperilla hoidettu korvauskäsittely siirrettiin puhelinpalveluksi ja lopulta täysin sähköiseksi korvauskäsittelyksi. Nykyisin korvausten hoito on monelta osin itsepalvelua, mutta tämä projekti oli ensiaskel uuteen.
Osastopäällikkönä Tapiolassa pääsin myös kokemaan, mitä tarkoittavat organisaatiokulttuurin näkyvät merkit.
Isot johtajat istuivat johtajien kerroksessa. Se sijaitsi yläkerrassa, josta avautui hieno merinäköala. Seinillä oli tauluja, auloissa tilaa, hienoja huonekaluja, taidetta ja paljon viherkasveja. Heillä oli myös omat autopaikat.
Kun pyysin työhuoneeseeni kasvia ja taulua, minulle kerrottiin, että osastopäällikölle kuuluu kahden ikkunan huone, mutta ei kasvia eikä tauluja. Vasta seuraavan tason johtajalle, eli yksikönjohtajalle, kuului huone kolmella ikkunalla sekä kasveilla ja tauluilla. Näin osoitettiin kullekin oma paikka nokkimisjärjestyksessä.
Mutta ei hätää. Hankin kasvin itse ja toin taulujakin seinän koristeeksi. Yksityisellä puolella tällaisilla asioilla on, tai ainakin oli aiemmin merkitystä. TE-toimistossa olemme kaikki avokonttorissa, kun emme puurra etätöissä kotona.
Koulumaailmaan
Osastopäällikön tehtävät olivat reilussa kuudessa vuodessa niin nähty. Halusin oppia tuntemaan muutakin yritysmaailmaa kuin vakuutusyhtiöt. Vakuutusurani kesti kaiken kaikkiaan yli 18 vuotta. Pääsin hyödyntämään uralla oppimaani, kun siirryin asiakkuuskonsultiksi ja kouluttajaksi.
Näin urapolkuni jatkui ammatillisen koulutuksen parissa. Kieli vaihtui ja sanoinkin leikilläni, että nyt puhutaankin vosia (vos = valtionosuus). Toimin asiakkuuskonsulttina kolme vuotta, sen jälkeen Turussa aikuiskoulutuksen johtajana 2,5 vuotta ja sieltä rehtoriksi vaativan erityisen tuen oppilaitokseen reiluksi viideksi vuodeksi.
Ammatillinen koulutus tuli monipuolisesti tutuksi ja ohessa suoritin ammatillisen opettajan tutkinnon sekä opetusalan hallinnollisen tutkinnon.
Olen lähes koko työurani ollut opiskellut uutta muun muassa muutoksen johtamista, henkilöstöhallintoa, työhyvinvointia ja ennakointia. Kaikesta tästä sekä monipuolisesta työkokemuksesta on hyötyä johtaessani työmarkkinoiden kohtaantoa edistäviä palveluja Uudenmaan TE-toimistossa.
Muutoksessa johtamista
Pikkuhiljaa tähänkin työhön opin, ajattelin TE-toimistoon tullessani. Olen saanut pohtia kollegojeni kanssa monenlaisia asioita, isoja ja pieniä, virkamiehen silmälasien läpi.
Aikamoinen haaste on ollut kokoaikainen etätyö. Tietoa pitää etsiä. Taimissa (intranet) ei kuitenkaan aina onnistu löytämään oikeaan paikkaan, vaikka tietää, että jossain siellä se majailee.
Kaikenlainen kyseleminen on jäänyt sen varaan, että jossain Teams-palaverissa muiden aiheiden välissä kyselee kollegoilta. Tai laittaa sähköpostia tai yrittää katsoa, koska kollega on vapaana, jotta voi soittaa Teams-puhelun ja ”kysyä tyhmiä kysymyksiä”. Tiedän, ettei ole tyhmiä kysymyksiä, koin kuitenkin ensimmäisen vuoden aikana, että tein niitä. Olin kuin neljävuotias lapsi, jolla on kyselyikä.
Työaika on ollut venyvä käsite kaikkien muutosten johtamiseksi, joita lyhyen TE-urani aikana on ehtinyt tapahtua. Ensin aloitettiin uudella organisaatiolla vuoden 2021 alussa.
Sen jälkeen keväällä siirryttiin kuntakokeiluaikaan ja alettiin valmistella valtakunnallisen Työttömyysturvan vastuualueen perustamista. Se aloitti viime lokakuussa.
Pian siirrytään uuteen asiakaspalvelumalliin. Taustalla siintää TE2024, eli TE-palvelujen siirto kuntiin, joka on lisännyt henkilöstön vaihtuvuutta. Vaihtuvuutta on ollut johdossakin. Onneksi meillä on osaavia kollegoita ja lähteneiden paikat on pystytty täyttämään nopeasti.
Olen hämmästellyt, miten useita isoja muutoksia täytyy viedä läpi samanaikaisesti, limittäin ja päällekkäin. Annamme lausuntoja erilaisiin lakimuutoksiin niin hurjalla tahdilla, ettei perässä meinaa pysyä. Ja lakimuutosten vieminen käytäntöön on myös haastavaa. Emme tee enää muutoksen johtamista vaan muutoksessa johtamista.
Haasteita voitetaan yhdessä
Organisaatiokulttuuriin liittyvät asiat ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Yritän omalla vastuualueellani saada aikaan tekemisen meiningin, jossa aina ei tarvitse kysyä ylemmältä taholta. Kun tietää perusasiat ja pitää oman esihenkilönsä ajan tasalla, voi tiimi toimia hyvinkin itseohjautuvasti.
Hyvä esimerkki tästä on jatkuvan parantamisen malli, jonka käyttöä on tiimeissä opeteltu. Organisaation psykologinen turvallisuus tulee siitä, että jokaisella on lupa tehdä asioita ja jos jotakin menee pieleen, korjataan yhdessä. Ei tuomita häntä, joka virheen teki, eikä etsitä syyllisiä. Etsitään ratkaisuja ja voitetaan haasteita yhdessä.
Mottoni on jo pitkään ollut Mato Valtoselta oppimani sanonta: 1+1=111.
Olen yhteistyön tekijä ja mielelläni istuisin neukkarissa ideoimassa yhdessä fläppitaulun äärellä. Yhdessä eteenpäin, etänä tai läsnä, ja toinen toistamme tukien ja auttaen.
Ja muistakaa toinen mottoni: Asioilla on tapana järjestyä.