Kategoriat
kohtaanto työelämä työmarkkinat Yleinen

Vuorotteluvapaa ei ole vain virkamiesten etuoikeus

Moni miettii jossain vaiheessa työuraansa, miten voisi viettää pidemmän tauon työelämästä. Vuorotteluvapaa on yksi mahdollisuus, mutta jostain syystä melko tuntematon keino. Usein työntekijät ajattelevat, että hakuprosessi on hankala ja monimutkainen. Ajatellaan myös, että se on mahdollista vain julkisella sektorilla. Vuorotteluvapaa on kuitenkin kaikkien etuoikeus. Näin asiantuntijan näkökulmasta vuorotteluvapaan hakeminen on selkeä ja nopea prosessi. Yhdessä työnantajan kanssa asiat hoituvat mutkattomasti.

Kirjoittaja: Teija Määttälä, asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto,

Vuorotteluvapaa on aikanaan luotu, jotta työntekijät voisivat ottaa pidemmän hengähdystauon vuosia kestävän työrupeaman jälkeen. Vapaalle jäävän tilalle, muttei välttämättä samoihin tehtäviin, otetaan TE-toimistoon rekisteröitynyt työtön työnhakija.

Monelle pitkäaikaistyöttömälle tämä on uusi mahdollisuus päästä kiinni työelämään. Myös nuoret alle 25-vuotiaat sekä +55-vuotiaat ottavat työn mielellään vastaan. Hyvässä lykyssä tämä pesti voi johtaa vakituiseen työsuhteeseen.

Työnantajan ei ole pakko myöntää vuorotteluvapaata, mutta työntekijöitä on kohdeltava yhdenvertaisesti. Jos siis yhtiössä on yleensä sallittu vuorotteluvapaalle jääminen, yksittäisen työntekijän vapaata ei voi evätä ilman hyväksyttäviä perusteita.

Työnantajat pitävät vuorotteluvapaata pääsääntöisesti hyvänä asiana ja ovat samaa mieltä, että pidempi vapaa kohentaa työntekijän hyvinvointia.

Autamme sijaisten haussa

Nykyisin haasteeksi on noussut rekrytoinnin vaikeus, koska monella alalla on työvoimapula. Uudet työntekijät voivat tuoda kuitenkin työpaikalle uusia tuulia ja tästäkin syystä vuorotteluvapaa on harkinnan arvoista.

Vuorotteluvapaatiimissä käsittelemme hakemuksia ja haemme asiakkaillemme sopivia ehdokkaita vuorotteluvapaan sijaisuuteen. Tällä hetkellä haen työntekijöitä esimerkiksi kaupan alalle, varhaiskasvatukseen, arkkitehdin työhön sekä tuotannon eri tehtäviin.

Meidän asiantuntijoiden tehtävä on auttaa työnantajia, vuorotteluvapaalle lähteviä ja sijaisia heitä askarruttaviin kysymyksiin.

Yksi yleisimmistä kysymyksistä on, miten asiakas saa parhaiten toimitettua sopimuksen meille. Nykyisin riittää pelkkä sähköinen versio, joten alkuperäistä kappaletta ei tarvitse enää lähettää postissa.

Meidän isoin roolimme on käsitellä sopimukset ja tarkistaa, että ehdot täyttyvät. Kun kaikki on kunnossa, annamme myönteisen työvoimapoliittisen lausunnon joko kassaan tai Kelaan, josta vuorottelija voi hakea vuorottelukorvauksen.

Aikaa läheisille – elämyksiä Lapista

Kun olen jutellut vuorotteluvapaalla olleiden ihmisten kanssa, yleisin peruste vapaalle on ollut halu pitää kunnollinen hengähdystauko.

Nykypäivänä arki on hyvin aikataulutettua ja vapaata jää aina vain vähemmän. Kun ikää kertyy, alkaa miettiä myös muita asioita kuin työtä.

Eräs hakija harmitteli, että vuorotteluvapaata saa enää vain puoleksi vuodeksi, kun ennen se oli vuoden mittainen. Toki hän oli hyvillään, että sai edes puoli vuotta.

Vuorottelija kertoi, kuinka on viettänyt paljon aikaa iäkkäiden vanhempiensa seurassa ja saanut vierailla useasti hoivakodissa. Tämä on ollut tärkeää heille kaikille tärkeää.

Vuorottelija kertoi myös, kuinka on saanut viettää kotona aikaa ja puuhastella kaikenlaista ilman aikatauluja. Rakentaminen ja sadonkorjuu nousivat vahvasti esiin. Hän kertoi, että suuren omenasadon vuoksi hän on jalostanut herkkuja. Omenahillot ja piirakat ovat menneet kaupaksi ja niitä on myyty torilla. Tämä kuulostaa hienolta ja antoisalta ajalta.

Pidempi tauko työelämästä voisi auttaa välttymään pitkiltä sairaslomilta.

Yksi hakija halusi kolmen kuukauden breikin, koska terveys reistaili. Hä oli pohtinut asiaa yhdessä työnantajan kanssa ja he ajattelivat, että pidempi tauko työelämästä voisi auttaa välttymään pitkiltä sairaslomilta.

Vuorottelija kertoi, että työmatkakulkeminen toiselta paikkakunnalta Helsingin keskustaan on vaatinut vuosien saatossa veronsa ja perhe on myös jäänyt vähälle huomiolle. Perheeseen oli syntynyt lapsenlapsi, joka myös vauhditti ratkaisua. Hän kiitteli, kuinka luksusta on viettää aikaa perheen ja ystävien seurassa.

Kolmas hakija kertoi lähtevänsä Lappiin puoleksi vuodeksi. Hän laittoi oman asuntonsa vuokralle ja hyppäsi pohjoisen junaan. Ihailtavaa heittäytymistä.

Voin nähdä sieluni silmin, kun hän vaeltelee tuntureilla ja katselee tunturinlaelta avautuvaa maisemaa, joka kantautuu silmänkantamattomiin. Olen varma, että siellä sielu lepää. Nyt hän elää täysillä juuri tätä hetkeä, eikä työhuolet paina.

Noin tuhat hakemusta vuodessa

Uudellamaalla vuorotteluvapaahakemuksia vuositasolla tulee noin tuhat. Suosituimpia aikoja lähteä vuorotteluvapaalle ovat vuodenvaihde, kevät sekä syksy. Vuorotteluvapaata haetaan jokaisesta ammattiryhmästä.

Hakijoista suurin osa on naisia. Yleinen harhaluulo onkin, että tämä järjestelmä olisi vain naisten etuoikeus. Onneksi nykyisin joukossa on yhä enemmän myös miehiä. Kyllä miehetkin ansaitsevat irtioton työelämästä.

Vuonna 2016 järjestelmää uudistettiin. Lakia tiukennettiin muun muassa lyhentämällä enimmäiskestoa ja edellyttämällä hakijalta aiempaa pidempää työhistoriaa. Tästä johtuen vuorotteluvapaan suosio hiipui, mutta nyt hakemuksia tulee taas runsaasti.

Itse toivon, kuten myös tuhannet vuorotteluvapaalla olleet, että tätä etuutta ei viedä pois. Monet ovat tehneet töitä kymmeniä vuosia saamatta yhtään pidempää taukoa työstään.

Pidän erittäin tärkeänä, että ihmisellä on mahdollisuus kunnon irtiottoon työstä.

Kerromme lisää vuorotteluvapaasta toukokuun lopulla TE-livessä.

Jos kiinnostuit, näin pääset liikkeelle:

  1. Juttele asiasta työnantajasi kanssa ja tarkistakaa, että ehdot täyttyvät. Täältä löydät kattavat tiedot: https://toimistot.te-palvelut.fi/vuorotteluvapaa
  2. Täyttäkää yhdessä vuorotteluvapaasopimus ja sopikaa sijaisen palkkaamisesta
  3. Varaudu myös taloudellisesti. Vuorottelukorvaus on 70 % työttömyyspäivärahasta, jota maksettaisiin, jos saisit työttömyyskorvausta.
  4. Mieti jo etukäteen, mitä haluat vapaalla tehdä ja onko sinulla tavoitteita vuorotteluvapaan suhteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *