Kirjoittaja: Helena Turpeinen, asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto
Tuskin on ketään, joka ei olisi tietoinen sosiaali- ja terveysalaa ravisuttavasta kriisistä. Väestön ikääntyminen, kasvava hoitovelka sekä sosiaali- ja terveysalan veto- ja pitovoiman heikkeneminen yhdistettynä jatkuvasti kasvaviin menoihin ovat väistämättä johtamassa meidät tilanteeseen, jossa tarvitaan uusia ratkaisuja.
Olen päässyt seuraamaan sosiaali- ja terveysalan tilannetta niin alan opiskelijana kuin työntekijänäkin. Nyt katselen alaa hieman eri näkövinkkelistä, kun työskentelen Helsingin TE-toimistossa henkilöasiakaspalvelussa sosiaali-, terveys- ja opetusalan toimialatiimissä.
Saan kuulla päivittäin asiakkailtani ajankohtaisia kuulumisia alan sisältä. Keikkatöiden teko on yleistynyt ja alan sisältä etsitään uusia urapolkuja muun muassa kevyempiin työtehtäviin sekä päivätyöhön kolmivuorotyön sijaan.
Jotkut vaihtavat ammattia ja tulevat sote-alalle merkityksellisemmän ja ihmisläheisemmän työn perässä. On myös se joukko ammattilaisia, joka lähtee sote-alalta, eikä enää palaa.
Myös minä olen jättänyt toimintaterapeutin työn ja sote-alan taakseni ainakin hetkeksi.
Akuuttiosastolla
Palataan ajassa taaksepäin vuoteen 2017. Työ ruokakaupassa oli alkanut tympimään ja suunnitelmani liikennelentäjän urasta oli kariutunut liian huonoon näkökykyyni. Jotain oli keksittävä. Selailin päivästä toiseen ammattisivustoja ja etsin koulutusta, jossa voisin hyödyntää osaamistani asiakaspalvelusta.
Ratkaisu löytyi yllättäen, odottamattomasta paikasta. Katselin telkkarista Elossa 24h -sarjaa, jossa seurataan yhden vuorokauden ajan terveydenhuollon ammattilaisten työtä. Lyhyt pätkä toimintaterapeutista työssään sai minut vakuuttuneeksi, että siinä se oli – tuleva ammattini.
Hain ja pääsin opiskelemaan toimintaterapiaa. Toimintaterapia-opinnot sisälsivät alusta alkaen paljon käytännön työskentelyä harjoitteluissa. Pääsin näkemään toimintaterapeuttien työtä neurologian osastolla, kotihoidossa, palvelutalossa ja perhekuntoutuksessa.
Opinnäytetyöni tein koulutoimintaterapiasta. Kiinnostuin opintojen aikana myös työkyvystä ja työhyvinvoinnista.
Valmistuin ja mietin: Mitä seuraavaksi? Selkeiden urasuunnitelmien sijaan pohdinkin omaa paikkaani sote-alalla. Tunsin jopa häpeää siitä, että olin juuri yhteiskunnan rahalla opiskellut ammatin, joka ei tuntunutkaan omalta. Pohdin, mitä voisin tehdä työkseni ja miten hyödyntää uutta ammattiani.
Pohdiskelu jäi lyhyeen. Allekirjoitin ensimmäisen työsopimukseni toimintaterapeuttina jo ennen virallista valmistujaispäivää ja työ imi mukanaan. Ensimmäinen työpaikkani neurologian akuuttiosastolla oli jo osin tuttua työharjoittelusta. Työ oli silti vaativaa ja uutta opittavaa oli paljon. Viihdyin hyvin ja sain runsaasti uutta tietoa osaavilta kollegoiltani.
Työtehtävänäni oli arvioida potilaideni toimintakykyä ja kuntoutustarvetta heti sairastumisen jälkeen. Asiakkaiden kohtaaminen vakavan äkillisen sairastumisen jälkeen vaati erityistä herkkyyttä. Työssä tarvitaan samanaikaisesti valtavan tietomäärän omaksumista aivojen toiminnasta ja rakenteesta sekä taitoa kuunnella ja havainnoida.
Antoisinta oli löytää asiakkaalle oikea hoitopolku ja saada hänet motivoitumaan siitä. Potilaiden ja heidän omaistensa kiitokset kertoivat, että työni oli merkityksellistä.
Tukka takana, työnhaku edessä
Työn päätyttyä kesän lopussa jatkoin toimintaterapeutin töitä keikkatöinä ja aloitin työnhaun. Pohdin edelleen paikkaani alalla. Se näkyi hakemissani työtehtävissä ja niiden moninaisessa kirjossa. Hain muun muassa toimintaterapeutiksi, ohjaajaksi, palvelukoordinaattoriksi, TE-toimiston asiantuntijaksi, valmentajaksi ja palveluneuvojaksi. Lähetin yli 50 hakemusta.
Työnhaku tuotti lopulta tulosta joulun alla. Sain kaksi työtarjousta: toimintaterapeutiksi sosiaalialalle ja asiantuntijaksi TE-toimistoon. Nyt minun täytyi päättää, mitä kohti suuntaan. Valitsin lopulta TE-toimiston asiantuntijan työn, koska työkyky ja työhyvinvointi kiinnostivat minua edelleen.
Uusi työni sijoittui osaamisen kehittämisen tiimiin työllisyyden kuntakokeilun puolelle. Tehtäväni oli auttaa asiakkaitani työnhaussa ja koulutukseen liittyvissä asioissa sekä työttömyysturvan kiemuroissa. Opittavaa oli jälleen runsaasti, mutta pääsin nopeasti kärryille uuteen työhöni.
Toimintaterapeutin taustastani oli todella paljon hyötyä asiakastyössä. Olinhan tottunut kohtaamaan asiakkaita vaikeassa elämäntilanteessa ja uuden äärellä ja sitä myös työttömyys monelle on. En kuitenkaan voinut olla ajattelematta, että teinkö oikein, kun en valinnut toimintaterapeutin työpaikkaa. Itselleni tärkeäksi muodostunut sote-ala oli yhä mielessä.
Kun muutaman kuukauden päästä tarjoutui mahdollisuus siirtyä sosiaali-, terveys- ja opetusalan toimialatiimiin, en epäröinyt päätöstäni hetkeäkään. Vaihdoin tiimiä ja lähdin opettelemaan uutta.
Toimintaterapeutin identiteetillä työllisyyden hoitoa
Sosiaali-, terveys- ja opetusalan toimialatiimiin siirtyessäni työn sisältö säilyi pääosin samankaltaisena kuin aiemminkin, mutta lisänä pääsin syventämään tietämystäni sote-alan nykytilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä.
Taustastani sote-alalla on ollut hyötyä asiakkaideni uran ja jatkopolun pohdinnassa. Erityisen mukavaa on ollut päästä rekrytointitilaisuuksiin ja tavata sote-alan opiskelijoita, työnhakijoita sekä työnantajia. On antoisaa kuulla heidän näkemyksiään sote-alan tilanteesta ja ratkaisuista alan ongelmiin.
Olen huomannut, että asiantuntijan tehtävissä TE-toimistossa ja aiemmassa työssäni toimintaterapeuttina päämäärä on sama: Ihmisten auttaminen ja ratkaisujen etsiminen. Tavoitteena on löytää asiakkaalle hyvä ja mielekäs työ.
Joskus tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan välitavoitteita ja tuolloin yhteinen matka voi kestää pidemmän aikaa. Yksi tärkeimmistä tehtävistäni on auttaa työnhakijoita selviämään varsin mutkikkaissa byrokratian kiemuroissa. Ymmärrys työkyvystä ja kuntoutusasioista ei ole tässä työssä pahitteeksi.
Nyt valmistumisesta on kulunut vajaa kaksi vuotta. Koen, että olen ainakin hetkeksi löytänyt oman paikkani työelämässä ja työn, jossa haluan kehittyä lisää.
Urani on kuitenkin vasta alussa ja eläkeikään on aikaa vielä vähintään 42 vuotta ja 10 kuukautta. Tyypillisenä milleniaalina työurani tulee varmasti sisältämään monenlaisia työtehtäviä ja jännittäviä käänteitä.
Kenties lähden vielä opiskelemaan tai perustan pienen yrityksen toimintaterapeuttina? Kuka tietää, mitä työelämä vielä tarjoaa?
Blogi on osa Hoiva-alan toimialatapahtumaa 23.11.–24.11.2022. Tästä linkistä pääset tapahtuman sivuille katsomaan, mitä kaikkea on luvassa.