Kategoriat
työelämä työmarkkinat Yleinen

Selät särkyvät, pirtit pölyyntyvät – Tontut pettyivät Pukkiin

Korvatunturilla kuohuu. Kolme luottamustonttua on pyytänyt Uudenmaan TE-toimiston blogisivustoa auttamaan ja julkaisemaan heidän julkisen vetoomuksensa työolojen kohentamiseksi. Luottamustontut kertovat, ettei Joulupukki ole kuunnellut heidän esittämäänsä kritiikkiä. Työolot ovat luottamustonttujen mukaan muuttuneet sietämättömiksi. Tilanteen poikkeuksellisuudesta kertoo, etteivät tontut ole koskaan julkisesti kritisoineet Joulupukkia. Nyt he kirjoittavat, ettei heillä ole muuta keinoa kuin julkinen keskustelu. Julkaisemme yksinoikeudella heidän vetoomuksensa.

Kirjoittajat: Esa Hukkanen, Iiris Ikonen & Reeta Vilhu, Uudenmaan TE-toimisto

Me yli 550-vuotiaat emme tunnu kelpaavan mihinkään

Ihan aluksi haluan tehdä selväksi, että rakastan työtäni joulutonttuna. Lahjojen paketointi ja muut joulun alusajan viimeistelytyöt ovat olleet unelmani pikkutonttuna. Harmi, että joulu on vain kerran vuodessa eikä töitä riitä kaltaiselleni iäkkäälle aputontulle koko vuodeksi.

Onhan niitäkin vuosia ollut, kun sain toimia vakoojatonttujen apulaisena kesällä. Suurimman osan 1800-luvusta olin ympärivuotisesti töissä. Kaikkea on kuitenkin tehostettu eikä mihinkään ylimääräiseen enää pääse. Joudun lomautetuksi aina alkuvuodesta.

Olen kyllä yrittänyt löytää sopivia töitä, mutta aika heikosti niitä on saatavilla. Viimeistään silloin, kun ikäni selviää, nimeni vedetään punakynällä yli – me yli 550-vuotiaat emme tunnu kelpaavan mihinkään.

Viimeisimmät kesät olen toiminut puutarhatonttuna. Työnähän se on helppoa ja välillä vetreytän vanhoja vakoilijatontun taitojani pitämällä ihmisiä silmällä.

Työtäni puutarhatonttuna ei kuitenkaan arvosteta, minua esineellistetään jatkuvasti ja työskentelyolosuhteetkin ovat joko liian kuumia tai sitten saan värjötellä kesäöiden kylmyydessä. Silti se kyllä päihittää nollatuntisopimuksilla kiukaita paukuttelevien saunatonttujen työn.

Aina vuodenvaihteessa iskevä epävarmuus töiden saamisesta on kuormittavaa ja toivoisinkin Joulupukilta jotain reagointia meidän jouluapulaisten lomautustilanteeseen. Kommentteja Pukilta on kuitenkaan vaikea saada.

Enpä tiedä… Pitäisiköhän tässä ryhtyä lakkoon.

Korvatunturin joulukiireiden hallintayksikön osa-aikainen apulaisluottamustonttu
Anselmi Ajoittainen

Ei enää tiimipuuroa eikä -glögiä

Kun pandemia iski, siirryttiin tonttuverstaallakin etätöihin. No, todellisuudessa siis Pukki järjesti arvonnan. Jotkut harvat onnekkaat saivat jäädä turvavälien ja kasvomaskien turvin verstaalle, kun meidät muut lähetettiin työskentelemään kotiin.

Sanoisin, että sen jälkeen on olleet tukalat oltavat. Pieni yhden huoneen mökkini muuttui entistä ahtaammaksi, kun änkesin sinne ruuvipenkin ja kasapäin työkaluja ja tarvikkeita rakentelua varten. Ruuvipenkki on siitä lähtien toimittanut myös ruokapöydän virkaa; alkuperäinen on pitänyt laittaa varastoon, jotta täällä mahtuu olemaan.

Ja se pöly! Jo nyt on aikoihin eletty, että pitää olla työmaski päällä kotonaan työpäivän jälkeenkin, kun hiomapöly löytää tiensä joka sopukkaan ja jää leijumaan työpäivän jälkeen. Eikä meillä tontuilla ole samanlaista hiukkasia suodattavaa partaa, toisin kuin Pukilla.

Kenties eniten harmittaa, että joka-aamuinen riisipuuro ja glögi tonttukollegoiden kanssa on vaihtunut kaurapuuroon ja mustaan kahviin kaoottisen työpisteen ääressä, ilman seuraa. Viikoittainen tiimipalaveri etänä ei riitä luomaan tunnetta yhteisöllisyydestä.

Olen soittanut Joulupukille ja pyytänyt, että saisin edes oman, ergonomisen työtuolini verstaan työpisteeltäni toimitettua kotiin. Selkäni on niin kipeä. Lähettitontut kuljettavat tänne tarvikkeita ja materiaaleja työtä varten lähes päivittäin – tuolin voisivat hyvin tuoda siinä samalla. Pukki murahti palaavansa asiaan ja iski luurin korvaan.

Myöhemmin kun tavoittelin häntä samasta asiasta, hän vihjasi, että minun pulmani ovat pikkuruisia hänen ongelmiinsa verrattuna. Hän kun ei voi kaikessa korvaamattomuudessaan edes jäädä sairaslomalle jouluna.

Paja- ja joulupakettiyksikön luottamustonttu
Kaarina Kelosorvi

Lahjakuljetukset uhattuna

Minun vanhat silmäni kääntyivät tänään hämmästyksestä ympäri. Johan otti riisipuuro ja manteli! En voi ymmärtää, että joululahjoja ei voi tänä vuonna kuljettaa. Olen hyvin huolestunut, sillä tonttukollegoillani näyttää olevan käsillä suuri logistinen ongelma.

Tonttumaailmaankin on tunkeutunut kavala virus nimeltä korona. Tämä on vaikeuttanut mahdottoman paljon lahjojen toimittamista koteihin.

Minua harmittaa ennen kaikkea se, kuinka lapset tulevat pettymään ja minua mietityttää, kuinka asian selittäminen joulumuorille onnistuu. Meillä tontuilla ei ole edes kunnollisia suojavarusteita.

Minun mielestäni tonttutyö on kovin raskasta tällä hetkellä. Olen huolissani omasta jaksamisestani. Selkäni on rikki ja astma vaivaa.

Me tontut emme ole edes lomia ehtineet pitää. Minä, Amanda Ahkera-Punanenä en saa unta ja stressi kiusaa. Sairaanhoito ja kuntoutus on myös kallista. En tiedä, mitä tehdä. Pitäisiköhän minun pyytää apua Korvatunturin TE-toimistosta?

Reilua vai ei? Petteri Punakuono on korvattu hevosella, koska se on halvempi. Lisäksi suurimmalla osalla tontuista on nollatuntisopimus, tarvittaessa töihin kutsuttava tonttu eli TTKT. Meidän tonttujen mielestä tämä ei ole reilua Joulupukilta.

Me tontut mietimme jo lakkoa ja yhteyden ottamista työsuojeluun.

Pelkäämme joutuvamme alustatalous-yrittäjiksi. Lahjoja Tonttu-Woltin kautta. Sitä ei Pukki ole ottanut huomioon, että jos on muita suunnitelmia.

Tulevaisuudessa sitä paitsi saattaa käydä niin, että me tontut emme välttämättä pääse edes eläkkeelle, vaan joudumme olemaan tonttuja aina. Sehän olisi peräti karmiva kohtalo. Kun iäkkäimmät meistä ovat jopa 1004-vuotta vanhoja ja tuskin eteemme näemme ja kihti vaivaa, emmekö sittenkään pääse edes eläkkeelle?

Kysyin eläkkeestäni jo sata vuotta sitten. Olisi aika saada jo vastauksia ja apua Joulupukilta.

Logistiikka- ja rekitoimintojen luottamustonttu
Amanda Ahkera-Punanenä

Tässä esittämämme ongelmat edustavat vain tunturin huippua koko ahdingostamme. Vetoamme etenkin kiltteihin lapsiin, jotta he voisivat kirjoittaa Joulupukille, jotta hän suostuisi keskustelemaan meidän kanssa.

Pelkäämme, ettemme muuten voi taata joululahjojen virheetöntä jakelua. Pahimmillaan koko joulu on vaarassa. Nykyisessä tilanteessa pystymme välittämään toivottuja lahjoja vain sähköpostitse.

Jos Joulupukki ei puutu työoloihimme, aitojen pakettien toimitus voi viedä ensi juhannukseen.

Lapset ja pienimpien vanhemmat, kirjoitattehan Joulupukille jo tänä iltana, kiitos.

Allekirjoitus:

Korvatunturin joulukiireiden hallintayksikön osa-aikainen apulaisluottamustonttu
Anselmi Ajoittainen

Paja- ja joulupakettiyksikön luottamustonttu
Kaarina Kelosorvi

Logistiikka- ja rekitoimintojen luottamustonttu
Amanda Ahkera-Punanenä