Kategoriat
kohtaanto työelämä työmarkkinat työnantajat

Mistä aiheesta toivot blogia?

Työelämä, yrittäjyys, työttömyys, alanvaihto, työnhaku, työmarkkinat yms. Onko sinulla mielessäsi jotain työelämään liittyvää aihetta, josta haluaisit lukea blogin? Vinkkaa toiveesi meille.

Kategoriat
työelämä työmarkkinat Yleinen

Turkissa hintojen nousua mittaa rinkeli, Suomessa bensa

Keväällä jännitimme sekä Turkin että Suomen vaaleja. Olemme suomalaisturkkilainen perhe, joka on muuttanut Suomeen vuonna 2020, joten kevään aikana saimme vaalihumusta kaksinkertaisen annoksen. Jos Suomessa vaalien teemat vaihtelivat luontokadosta Natoon, ei Turkissa moni pystynyt talouskurimuksessa miettimään seuraavaa palkkapäiväänsä pidemmälle. Vaikka vanhan vitsin mukaan Turkki tuottaa yhtä paljon uutisia iltapäivässä kuin Pohjoismaat vuodessa, keskityttiin kevään uutisoinnissa Turkissa lähinnä vaaleihin. Molemmissa vaaleissa nähtiin suuria tunteita, mutta Turkissa monella oli pelissä paljon.

Kategoriat
kohtaanto työelämä työmarkkinat työnantajat Yleinen

Mielenrauhaa organisaatiouudistusten myllerryksissä – Surutyö opastaa uuteen alkuun

Tänä keväänä oli aika, jolloin minua otti päähän kaikki. Pienetkin asiat tuntuivat turhauttavilta ja ihan tavallinen arki sai otsasuonet pullottamaan. Fokus oli hukassa niin töissä kuin lasten kanssa lautapeleissäkin ja äänensävy meni turhan herkästi ärinän puolelle. Kun tätä oli jatkunut pari viikkoa ja olin illalla siivoamassa lapsiperhearjen jälkiä keittiöstä, oivalsin yhtäkkiä mistä oli kysymys. Minä työstin työhön liittyvää muutosta ja tein surutyötä.

Kategoriat
kohtaanto työelämä työmarkkinat työnantajat Yleinen

Työnhaussa vastataan kahteen kysymykseen: Miten osaamiseni hyödyttää työnantajaa ja miten erotun edukseni

Työnhaku käy työstä ja myös siinä systemaattinen osaamisen kehittäminen kannattaa. Tosin varoituksen sana! Mikäli kehityt työnhaussa liian hyväksi, mutta osaamisesi ei ole sitä, mitä työnantaja omien määrittelyjensä mukaan haluaa, päädyt käymään haastatteluissa haastatteluiden perään, mutta paikan saa nenäsi edestä yleensä se, jolla on juuri oikea tutkinto ja työkokemus. Suomessa rekrytoinneissa painotetaan hyvin paljon muodollisia pätevyysvaatimuksia ja rekrytoidaan jo olemassa olevista verkostoista.

Kategoriat
kohtaanto työelämä työmarkkinat työnantajat Yleinen

Vielä ehdit – Täsmävinkkejä kesätyönhakuun

Jokainen nuori ansaitsee kunnon kesätyöpaikan. Työpaikan, jossa ihmistä kohdellaan hyvin ja maksetaan lain mukaista palkkaa. Sinä olet onnistuja, sinä osaat ja sinä olet hyvän työpaikan arvoinen. Kehu itseäsi, katso peiliin ja tee tästä itsellesi uusi totuus. Lue blogista kesätyövinkit.

Kategoriat
kohtaanto työelämä työmarkkinat työnantajat Yleinen

Työelämän 007 – Elä ja anna arkijärjelle mahdollisuus

Emme useinkaan toimi arjessamme järkevästi. Elämme tyhmyyttämme sekä yli varojemme että maapallon kantokyvyn. Emme priorisoi vaan yritämme hotkaista to do -listamme kertahaukulla, vaikka järkemme ääni muuta väittäisi. Arkijärkisyys on työelämän käytännönläheinen monitoimityökalu kaikille meille, joita mielihalumme ja tunneimpulssimme johdattelevat mielivaltaisesti sinne tänne. Arkijärkisyys on saranahyve, jonka varassa seisoo paitsi hyvä työelämä myös hyvä elämä.

Kategoriat
kohtaanto työelämä työmarkkinat työnantajat Yleinen

Älä jää yksin yrittäjä!

TE-toimisto tunnetaan työttömien palveluista. Monet yrittäjät eivät tiedä, että palvelemme myös heitä monenlaisissa tilanteissa. Ilmaiseksi! Varsinkaan pienyrittäjällä ei usein ole aikaa etsiä ja selvittää, mistä saisi neuvoja akuutissa asiassaan. Kannattaa ottaa yhteyttä Yrityspalveluihimme – useimmiten vastauksen saa heti.

Kategoriat
työelämä työmarkkinat Yleinen

Toimii myös virkamiehillä – Empatia lisää onnistumisia työssä

Olen toiminut nyt kolme vuotta virkamiehenä Uudenmaan TE-toimistossa. Jo edellisessä työssäni rekrytoijana huomasin, kuinka empatia tuo onnistumisia ja hyvää mieltä työpäiviin. Olen jatkanut samalla linjalla myös tässä nykyisessä tehtävässäni. Voin ilolla todeta, etteivät virkamiehet ole etäisiä ja jäyhiä kuten joskus luulin vaan avoimia ja aidosti asiakkaistaan välittäviä.

Kategoriat
kohtaanto työelämä työmarkkinat työnantajat Yleinen

TE-palvelut tukenasi työmarkkinoiden nousuissa ja laskuissa

Muutos on osa nykyajan työmarkkinoita. Yritykset elävät kilpailussa, ja samalla, kun joku kasvaa, toinen menettää asiakkaita. Kolmas sopeutuu uuteen tilanteeseen uudistamalla rakenteitaan, tuotevalikoimaansa, etsimällä uusia markkinoita, toisin sanoen: hakemalla uutta suuntaa. Kaikki se tarkoittaa muutoksia myös yrityksen henkilöstölle – jotain osaamista tarvitaan lisää, toista vähemmän. TE-toimisto on apunasi kaikissa työmarkkinoiden turbulensseissa.

Kategoriat
kohtaanto työelämä työmarkkinat työnantajat Yleinen

Rallia ei voiteta ensimmäisessä mutkassa – Eli miten asennoitua työhaastatteluun

Työnhaussa mieli menee helposti asioiden edelle, ja asioihin tulee lähes automaattisesti liittäneeksi sellaisia merkityksiä, jotka eivät niihin kuuluu. Liikkuvia osia riittää, epävarmuutta on ilmassa ja työhaastattelun kuuluukin vähän jännittää. Avainasia on kuitenkin pitää asiat simppelinä ja keskittyä omaan tekemiseen. Muut vaikuttavat tekijät kannattaa tiedostaa ja ottaa lähtökohtaisessa suhtautumisessa huomioon – jotta ne voi haastattelutilanteessa unohtaa.