Kategoriat
kohtaanto työelämä työmarkkinat työnantajat Yleinen

TE-palvelut tukenasi työmarkkinoiden nousuissa ja laskuissa

Muutos on osa nykyajan työmarkkinoita. Yritykset elävät kilpailussa, ja samalla, kun joku kasvaa, toinen menettää asiakkaita. Kolmas sopeutuu uuteen tilanteeseen uudistamalla rakenteitaan, tuotevalikoimaansa, etsimällä uusia markkinoita, toisin sanoen: hakemalla uutta suuntaa. Kaikki se tarkoittaa muutoksia myös yrityksen henkilöstölle – jotain osaamista tarvitaan lisää, toista vähemmän. TE-toimisto on apunasi kaikissa työmarkkinoiden turbulensseissa.

Kategoriat
kohtaanto työelämä työmarkkinat työnantajat Yleinen

Rallia ei voiteta ensimmäisessä mutkassa – Eli miten asennoitua työhaastatteluun

Työnhaussa mieli menee helposti asioiden edelle, ja asioihin tulee lähes automaattisesti liittäneeksi sellaisia merkityksiä, jotka eivät niihin kuuluu. Liikkuvia osia riittää, epävarmuutta on ilmassa ja työhaastattelun kuuluukin vähän jännittää. Avainasia on kuitenkin pitää asiat simppelinä ja keskittyä omaan tekemiseen. Muut vaikuttavat tekijät kannattaa tiedostaa ja ottaa lähtökohtaisessa suhtautumisessa huomioon – jotta ne voi haastattelutilanteessa unohtaa.

Kategoriat
kohtaanto Toimitus suosittelee työelämä työmarkkinat työnantajat Yleinen

Evakkojen lapsista kasvoi auttajia  

Lapsuusajan perheen tarinalla on suuri merkitys siihen, millaiseksi elämä muotoutuu aikuisuudessa ja vaikkapa millaiseen työhön hakeutuu. Moni evakkoperheen lapsi on työssä, jossa voi auttaa toisia. Itse olen työskennellyt TE-toimistossa. Perehdyin evakkojen lasten elämään väitöskirjassani ja nyt kirjoitin aiheesta tietokirjan Evakkojen perilliset: keitä me olemme, minne me kuulumme. Evakkojen lasten elämässä Karjalan valot ja varjot näkyvät elämänmyönteisyytenä, auttamishaluna ja luovuutena mutta myös suruna, jonkinasteisena juurettomuutena ja riittämättömyyden tunteena. Tutkimalla evakkojen lasten lapsuudenkokemuksia opin ymmärtämään paremmin myös omaa lapsuuttani kaksikulttuurisessa kodissa, jossa isä oli savolainen ja äiti karjalainen.

Kategoriat
podcast Yleinen

Podcast: Läpi turbulenssien

Ilmailualan yrityksiä ja työntekijöitä on koetellut parin viime vuoden aikana useampi yllättävä turbulenssi. Ensin riepotteli korona, sitten Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Finavian HR-Specialist Paula Palsala kertoo podcastissa, miten turbulenssit tuntuivat heidän tiimissään ja mitä haasteet opettivat? Lisäksi kuulemme finavialaisten haastatteluja työstään, jotta ihmiset pääsisivät lentämään. Finavia vastaa Suomessa 20 lentoaseman toiminnasta. Podcastissa palveluneuvoja Jenna Jormakka kertoo, […]

Kategoriat
kohtaanto työelämä työmarkkinat työnantajat Yleinen

Kahden päivän maraton – eli mitä ääntenlaskussa tapahtuu?

Viime viikonloppuna Pasilan virastotalossa todistettiin demokratian toteutumista tavanomaista virantoimitusta huomattavasti laajemmin. Virastotalossa toimii tavallisesti muun muassa Väylävirasto ja Maanmittauslaitos, Uudenmaan TE-toimisto. Viikonloppuna sinne kokoontui yli 600 henkeä, jotka ilmoittauduttuaan ovella asettivat rinnuksiinsa Uudenmaan vaalipiirin nimikyltin ja istuivat odottamaan ääntenlaskennan alkua. Olen ollut mukana liki 15 vuotta.

Kategoriat
kohtaanto työelämä työmarkkinat työnantajat Yleinen

Jäähyväiset hampurilaispalautteelle – aito kehu on palautteiden gurmeeta 

Ihmisellä on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi – myös työpaikallaan. Pelkkien suoritusten sijasta meidän olisi aika pysähtyä näkemään hyvää toisissamme. Omien ja työtovereiden vahvuuksien tunnistaminen ja ääneen sanoittaminen ovat nykyelämän työelämätaitoja, joilla voidaan vaikuttaa aktiivisesti yksilön hyvinvointiin ja ammatilliseen kehittymiseen. Kevään aikana tulemme TE-palvelujen sisällä kehittymään hyveiden avulla ja sopimaan palautteen antamisen käytänteistä.

Kategoriat
kohtaanto työelämä työmarkkinat työnantajat Yleinen

Loikataan yhdessä dialogisen perehdytyksen aikaan

Mielestäni alamme olla valmiita viskaamaan luurangot ja turhat auktoriteetit kaapeista ja luottamaan dialogiseen perehdytykseen. Dialogisella tai perehtyjälähtöisellä perehdytyksellä tarkoitetaan perehdytysprosessia, jossa vuorovaikutuksessa kehitytään yhdessä paremmiksi organisaation tavoitteiden toteuttajiksi. Tämä vaatii muutoksen hyväksymistä ja uuden opettelua. Sopeutumista vaaditaan etenkin perehdyttäjältä ja organisaatiolta. Perehtyjälähtöinen perehdytys harjaannuttaa meitä myös kohtaamaan paremmin muuttuvan työelämän haasteet.

Kategoriat
kohtaanto työelämä työmarkkinat työnantajat Yleinen

Turkissa isä ei saa viedä lastaan eläintarhaan

Turkissa äitiys tuo vastuuta kuten missä tahansa muuallakin mutta myös melkoisesti valtaa. Mielipiteen tueksi riittää väittelyissä, että olet äiti, joten sinä tiedät. Asuessani Turkissa nautin suunnattomasti, miten helppoa oli liikkua käärön kanssa suurkaupungissa. Palatessani työelämään jouduin kuitenkin venymään äärimmilleen, sillä Turkissa työpäivät ovat pitkiä ja suunnitelmat muuttuvat jatkuvasti. Vanhempien vapaiden tasapainottamisesta ei Turkissa ole juurikaan keskusteltu, vaan keskustelu on keskittynyt lähinnä äitiysvapaan pidentämiseen ja julkisen sektorin päivähoidon ongelmiin.

Kategoriat
työelämä työmarkkinat työnantajat Yleinen

Työnantaja voi vaihtua, mutta asiantuntijuus pysyy

Työllisyyden hoito siirtyy parin vuoden päästä valtiolta kuntien harteille. Samalla suurimmalla osalla meistä TE-palvelujen asiantuntijoista työnantaja vaihtuu. Ilmassa on paljon kysymyksiä, eikä moneenkaan niistä ole vielä vastausta. Uudistukset ja muutokset herättävät ymmärrettävästi huolta, kun ne osuvat omalle kohdalle. Uskon, että yhdessä selviämme tästäkin uudistuksesta, sillä meitä ammattilaisia tarvitaan jatkossakin. Tiedän myös, että asiantuntijamme hoitavat työnsä kunnialla tässäkin muutoksessa. Asiakkaamme voivat luottaa siihen.

Kategoriat
kohtaanto työelämä työmarkkinat työnantajat Yleinen

Älä jumitu arvoihin vaan kohoa hyveillä hyvään työelämään

Työelämämme on vikaantunut. Kiusaaminen, happiköyhä työilmapiiri sekä kehnonpuoleinen esihenkilötyö nakertavat jaksamistamme, eikä työpäivästä tahdo palautua riittävästi edes vapaa-ajalla. Miten ihmeessä näin on päässyt käymään? Aikana, jona jokainen omanarvontuntoinen organisaatio on listannut arvonsa kaiken maailman nähtäviksi? Abstraktin arvopuheen tueksi työyhteisöissä kaivataan nyt konkreettisia hyveitä.